perjantai 24. huhtikuuta 2015

Ginseng ficus

Ficus retusa tai microcarpa siis. Ostaessa tuollainen:

Hyvässä kunnossa ja hyvä tyvi, siksi ostin tuon.

Ensimmäinen leikkaus:


Jätin siihen yhden vartetun tupsun. Muistaakseni näissä vartetaan varianttia "middle leaf" variantin "large leaf" runkoon. "Middle leaf" variantin lehti on kaunismuotoinen ja kiiltävä. Tarkoitus on kuitenkin saada tuohon muitakin kuin yksi oksa, joten tuokin on hävitettävä, koska muuten varresta kasvava uusi kasvu on eri varianttia. Ajattelin poistaa tuon oksan heti kun uutta kasvua alkaa tulla.

Nyt puoli vuotta myöhemmin tappi näyttää tuolta:



Lehtien poiston jälkeen:


Tämä on etupuoli. Edestä oksat joutuu poistamaan. Alin oksa kuuluu minusta oikealle, ja siellä alimmat oksat ovat ikävä kyllä taantuneet. Jouduin leikkaamaan oksia aika railakkaasti, jotta kasvu suuntautuisi alas.


Tarkemmin ajatellen nuo alimmat oksat oikealla voi poistaakin, ja käyttää keskivaiheilla olevaa alaoksana. Takana ja vasemmalla on kyllä oksia paljonkin alempana. Takana oksia on yllin kyllin, niillä puille saa hyvin kolmiulotteisuutta.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Prahaa

Piipahdettiin Prahassa. Selvittelin tietysti etukäteen bonsaitarjontaa, ja sieltä löytyikin pari kauppaa. Toinen oli auki niin vähän aikaa, kolme tuntia tiistaisin ja torstaisin, että sinne ei osunut käynti sopivasti. Toinen oli auki sen sijaan normaalisti.

Kaupan osoite on Belohorska 512. Keskustan luota ja Prahan linnan tietämistä sinne pääsee raitiovaunulla 22. Suosittelen, ellei ole tavoitteena kerätä askelia, kuten minulla. Matka sinne on pitkä ja tylsä ja iso osa on aíka jyrkkää ylämäkeä. No, tulipahan uusi päiväennätys.

Kauppa oli ihan hyvä. Mallsai-osastoa oli jonkin verran, mutta aika vähän. Puut eivät oleet ihan hirveän hyvässä kunnossa, johtuen varmaankin siitä, että takana on pitkä talvi, ja puut ovat viileässä kasvihuoneessa.

Kiinnostava Ficus microcarpa:

30 sentin tyvi, korkeutta ehkä 70 senttiä. Hinta on 800, mitä pitäisin tuon kaliperin rungolle melkein halpana. Tyvellä on ikävää ruostetta, eikä puun kunto ollut kyllä mikään priima.

Toinen esimerkki on iso Podocarpus.


Sori huono kännykuva. Kymmenen sentin tyvi, ja oikein terhakassa kunnossa. Hintaa tällä oli muistaakseni noin 2000 euroa.

Ruukkuja oli monen tasoisia. Kaikki olivat yllättäen tsekkiläisiä. Parhaat olivat oikein hyviä, ja suurin osa aivan ok.


Hinnat olivat halpoja, ostin 5 ruukua, 5-15cm halkaisija, ja summa teki alle 40 euroa. Paras oli jonkun tsekkiläisen huippukeraamikon tekemä, pitää kaivaa nimi esiin  jostain. Samalta keraamikolta oli useita isoja ruukkuja myös näytillä.

Kaupan pitäjä:


Pöydällä ostamani ruukut.

Kauppiaan diplomeja, joista hän oli todella ylpeä:


Sanoin että hänhän onkin sitten guru, ja hän kutistui silminnähden ja näytti sormilla, että ehkä sitten ihan pieni guru. Meillä oli oikein kivat juttelut, vaikka hänen englantinsa ei ollutkaan kovin hyvää, ja minähän en tietänkään ymmärrä sanaakaan tsekkia. Paitsi sen opin, että zahrada on puutarha, kaupankin nimi oli Bonsai Zahrada. Orchid point on sama kauppa.

Ulkopuita oli vielä hyvin vähän. Kauppiaan mukaan kevät oli pari viikkoa myöhässä, joten niitä ei oltu vielä saatu esille. Harmi homma, koska olin valmistautunut ostamaan jonkun tsekkiläisen puun.

Ulkopuita häkissään:


Vasemmalla oleva mänty oli aika kiinnostava luonnosta kerätty yksilö, harmi ettei tullut otettua siitä parempaa kuvaa. Hinta oli 150 €.