sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Sembran leaderi


Sain vihdoin aikaiseksi kuvan, josta näkyy puun rakenne. Valkoinen tausta, ei se sen vaikeampaa ollut.. Vasemmanpuoleinen suora pötkö kiinnostaa, koska se on puumainen ja siinä on hyvä kapenema. Oikeanpuoleisessa olisi sitten liikettä. Jos istutuskulma olisi vähän tuosta vastapäivään, se voisi olla oikeinkin kiva. Alin oksa vasemmalla saisi silloin lähteä luultavasti.

Rungosta kasvaa aika korkealta juuria, mikä ei käy. Jos oikeanpuoleinen on tuleva leader, vasemmalta saisi ehkä jotain mielenkiintoista kuollutta puuta aikaiseksi.

torstai 23. kesäkuuta 2016

Viinivaahtera


Päivitystä. Ihan rauhassa en ole antanut puun kasvaa, koska se tekee aivan mahdottomia versoja todella nopeasti. Viinivaahtera on muistaakseni saanut nimentä siitä, että kun sellaisen näkee metsässä, kasvutapa ja lehtien ulkonäkö näyttää äkkiseltään viiniltä.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Pikkulehtilehmus





Bonsaischule Wenddorfista ostettu metsälehmus. Lajikuvauksessa oli, että kyseessä olisi pienilehtinen lehmus. Eivät nuo lehdet kyllä pieniä ole, vaan sanalla sanoen valtavia. Tilia cordata on englanniksi small leaved lime tai linden, ehkä se on syynä lehtien kokomääreeseen. Ihan ok nuo toki ovat, jahka kuluu muutama vuosi ja kasvupisteitä alkaa olla enemmän. Ainakin kuvista päätelleen lehmuksen lehdet pienenevät siina kuin muidenkin puiden.

Ostettaessa:


Puun tyvi oli törpön näköisesti paljaana (Bonsaischule Wenddorfin korkea nebari), joten lisasin tyvelle vähän kissanhiekkaa. En istuttanut tänä keväänä. Kiinnostaa aika paljon mitä tuolta maa.aineksesta löytyy, sillä ruukku on yllättävän raskas. Ehkä ihan hiekkaa tai laavakivimurskaa.



Siinä muutamia turhia oksia poistettuna.

Luin lehmuksesta (Bonsai4me), että sen oksat voi lyhentää 3-5 kertaa kesässä. Tämä tarkoittaa sitä, että oksa katkaistaan niin, että siihen jää muutamia kasvupisteitä. Ohje on etelämmäs, kokeilen tänä vuonna leikata kaksi kertaa, toisen kerran nyt, toisen kerran heinäkuun puolivälissä. Sen jälkeen jos leikkaa, ottaa riskin siitä, että uusi kasvu ei ehdi kovettua ennen talvea, ja se menetetään talvella.

Tämän puun hankintaan liittyy sellainen juttu, että löysin viime syksynä voimalinjojen alta mestan jossa on useampia lehmuksia. Tänä keväänä lähdin tarkemmin tutustumaan tarjontaan, ja kuinka ollakaan, maanomistaja (tai vuokraaja, luulen) ilmaantui paikalle katsomaan, mitä oikein touhuan. Kysyin ja sain luvat nostaa mitä haluan, "kunhan en kaikkea vie". Lehmukset olivat aika hyviä, mutta suuria jötkäleitä. Irrottelin yhtä pienempää suunnilleen puoli työpäivää. Se alkoi jo lupaavasti heilua, mutta siinä samalla alkoi epäilyttää, haluanko sitä. Jouduin sahaamaan joitakin paksuja juuria poikki, joten päätin jättää sen paikoillleen vuodeksi.

Samana iltana katselin Bonsaischule Wenddorfin tarjontaa, koska olin ostamassa sieltä katajaa, ja tajusin, että siellähän on ihan kelpo lehmuksia. Kaupan kuvassa lehmus näytti suunnilleen tuolta kuin tokassa kuvassa. Oksat nyt ovat mitä ovat, mutta puulla on hyvä tyvi, ja rungossa kapenemaa. Nebarin kasvattaminen siihen suunniteltuun jötkäleeseen ottaisi vähintään 10 vuotta, ja meikäläisen pienissä tiloissa se on iso investointi.

Äkkiä puusta pyydetty satasen hinta alkoi tuntua ihan kohtuulliselta. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että projektit kestävät kauan, enkä ole kärsimätön, mutta minulla on maassa, laatikoissa ja ruukuissa kymmeniä pitkän kaavan mukaan kasvatettavia puita. Aihion ostaminen tuntuu nyt harrastuksen monipuolistumiselta.



Tyvi - ammattimiehen tekemä.


Nurja puoli.



lauantai 18. kesäkuuta 2016

Jallu


Ostos Bonsaischule Engeriltä. Kaveri osti aikaisemmin samasta satsista puun, ja se oli niin hieno, että oli pakko saada jotain samanlaista myös. Ei tämä yhtä hyvä ole, mutta aika hyvä kuitenkin.

Kaupassa myytiin  nimellä Ulmus japonica, ja se on kyllä aika outoa, koska ei tätä muuten erota tavallisesta kiinanjalavasta kuin kuin hinnasta (128,-). Ulmuksista käytetty nimi määräytyy jonkun lähteen mukaan lähtömaan perusteella. Tämä on kotoisin Japanista.

Aika riskaabeli hankinta, koskia talvehdituksen on pakko tapahtua kylmälavassa. Kestääkö vai ei, ensi talvi näyttää. Yksi halpisjallu on myös ostetty testiä varten.

Istutin puun uusiksi, koska se oli niiin pienessä ruukussa, että säälitti. Näiden maa-aines näyttäisi olevan hohkakiveä (pumice) ja jotain hyvin karkeata turvetta (rahkasammalta?). Lisäsin maa-ainekseen vähän laavakiveä, ja siitä tuli aika vettä pidättävää, mutta se näyttää silti kuivuvan päivässä parissa.

Ruukku on liian korkea, mutta sopii muuten puulle. Ostettu Tomas Grammingilta. Toinen ostamani ruukku on hiukan leveämpi ja sentin matalampi, se olisi tälle ehkä hyvä. Toistaiseksi isohko ruukku on ok.

Tutustun tähän ensin kesän tai kaksi, sitten pitää miettiä jatkoa. Tyvi pitäisi saada hiukan leveämmäksi. Alaoksaa ei pitäisi sitten leikellä, vaan levittää se mahdollisimma leveälle ja antaa kasvaa isoksi. Rungossa on vähän käänteistä kapenemaa siellä täällä, se pitäisi myös saada pois. Istutus kylmälavaan olisi hyvä mahdollisuus sekin.

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Lehtikuuset



Istutus oli keväällä, ja vähänhän se jännitti. Kasvu hidastui melko lailla istutuksen jälkeen, mutta onneksi kaikki on ok. Jotain pientä klipsin pois jossain vaiheessa kesällä, mutta ei isompaa. Aikaisin ensi keväänä alkaa sitten langoittelu. Suunnilleen tuo lienee etupuoli, vaikka puu nojaakin taaksepäin jonkun verran.

Tällä on tuollainen korkea nebari, jollaisen Bonsaischule Wenddorfin guru värkkää osalle puistaan. Tälle puolelle runkoa väänsin juuria varovasti enemmän vaakasuoraan, mutta onke se nyt sitten hyvä, mene ja tiedä.

Ensi vuonna ei tarvitsisi istuttaa, mutta kun tuo ruukku on niin ruma ja paksuseinäinen, että haluasisin vaihtaa sen. Ostin uuden ruukun, yksinkertaisen ja selkeän lasittamattoman suorakaiteen, mutta se oli hieman liian kapea, joten piti napata tämä.




Tätä en istuttanut, ja se jatkaa samaa voimakasta kasvua jota se teki jo viime vuonna. Runkokin tuntuu jo paksuuntuneen vuodessa. Nyt on meininki antaa kahden alimman oksan paksuntaa runkua ja lisätä kapenemaa. Ensi keväänä istutus.





lauantai 4. kesäkuuta 2016

Tuija

Päivitys.


Vaihdoin vähän etupuolta. Tähän on sellainen syy, että elävät puun suikaleet kasvavat voimakkaasti paksuutta, ja se tekee helposti käänteistä kapenemaa. Kapenema ei ole todellista, mutta kuvassa se näyttää siltä.

Ajattelin antaa tämän kasvaa aika reippaasti. Sitten pitäisi valita sekundaariset oksat ja selkyittää kuvaa.

Järkytyksekseni tajusin, että vanhin kuvani tästä on 9 vuoden takaa. Vanhassa jutussa sanotaan, että kaksi tuijaa ovat olleet minulla 5 vuotta, joten keräsin ne roskalavalta vuonna 2004.