Vedin aika töpöksi tämän tiger-bark-fiikuksen, ja vähän jännitti mitä sieltä tulee, vai tuleeko mitään.
Oikealle tulikin alaoksa tasan oikeaan paikkaan. Poistelin vielä vähän tavaraa sieltä täältä.
Tässä vähän vastaava tapaus, olisiko noin vuoden takainen hankinta.
Vähän toisesta kulmasta.
sunnuntai 20. syyskuuta 2015
torstai 17. syyskuuta 2015
Uusi pömpelisuunnitelma
Nuo siniset tuolla ovat ledispotteja. Joku voisi sanoa, että onko tuossa järkeä, 18 samaa puuta?!
Ylähylly 10-15 senttiä korkeille puille, seuraava 20 senttisille, kolmas 30 senttisille. Tästä viimeisestä en kyllä tiedä, ei ole oikein ehdokkaita sinne. Ei ole kyllä pieniäkään ihan noin montaa. Nämä hyllyt ovat kiinteitä, joten kannattaa vähän suunnitella asiaa.
Nykyisen pömpelin paikalle. Erona nykyiseen on, että kukin hylly on oma umpinainen kokonaisuutensa, jonka eteen tulee tiivis verho. Lokeroiden välissä ovat ledispotit, edestä ja takaa avoimessa tilassa, jotta syntyvä lämpö pääsee haihtumaan. Voi olla joku pieni tuuletuskin tarpeen. Kunkin hyllyn kattoon on porattu reiät, joihin ledispotit upotetaan.
Kerään kyllä vielä muutaman kuukauden kokemuksia ledeistä.
lauantai 12. syyskuuta 2015
Ledimuistiinpanoja
Pistetään ylös muutamat ledien lux-arvot, jotta voi sitten vuoden kuluttua katsoa minkä verran arvot ovat tippuneet. Hinnat ovat Suomesta ostetuissa 8-10 euroa, Brillight tuli maksamaan 7€/kpl rahteineen.
Seuraavaksi huvittaisi tilata erä Creen ledeillä toteutettuja lamppuja.
- Brillight 5700K 25° Philips Luxeon 4xcob 4w - 96000 luxia
- Philips 3000K 36° 1 cob 4W K-Rauta - 74000 luxia
- Osram 4000K 36° PAR16 5,5W 5xcob - 81000 luxia
- Airam 4000K 36° 5W 1 cob 5W - 73000 luxia
Mittarin etäisyys lampusta on 10 senttiä. Brillightillä mittasin muutaman, ja niissä on eroja. Merkkasin tuon yksilön, jotta sitten tiedän vuoden kuluttua mitä mittaan.
Arvoja ei voi suoraan verrata toisiinsa, Brillight on 25° asteen keilalla, muut 36°. Joissain keilan keskikohta on selvästi kirkkaampi, toisissa keila on tasaisempi.
Tässä meikäläisen virityksessä haetaan kovaa intensiteettiä, joten kasvit ovat 5-10 sentin päässä lampuista. 36° astetta on siinä ihan ok.
Seuraavaksi huvittaisi tilata erä Creen ledeillä toteutettuja lamppuja.
tiistai 1. syyskuuta 2015
Uusi fiikus
Nyt kasvua niin kauan, että uusia oksia ei enää tule esiin. Sitten istutus. Vuoden kuluttua nähdääm missä ollaan. Shohin on mahdollinen, luultavasti korkeudeksi tulee jotain 20 ja 25 sentin väliin, jos en keksi vielä jotain tapaa lyhentää puuta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)