Näytetään tekstit, joissa on tunniste kataja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kataja. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Nätti mänty ja kataja


Kataja tuntui olevan hyvin irti, mutta jouduin katkomaan juuria aika paljon. Juuripaakku lähti mukaan, niin suuri ja painava, etten meinannut saada puuta autolle. Tiedä sitten minkä verran juuripaakusta on katajan juuria. 

Testissä istuttaa puu maahan, kompostimultaan. Suojaksi auringolta juuttikankainen huppu. Jätän sen alhaalta irti maasta toistaiseksi. 

Katajathan ovat hankalan maineessa. Omat kokemukseni rajoittuvat 25 vuoden taakse, jolloin keräsin pienen katajan sisälle. Se kasvoi terraariossa kuin hullu koko kesän, kunnes syksyn tullen kuoli ennen kuin ehdin miettiä talvehdittamista. 

Inhoan teräväneulasisia katajia, mutta tuossa oli useita aika hyvän näköisiä runkoja, joten mikä jottei testiä. Juurten leikkaamisen vuoksi annan ennusteen 40%. 



Tosi nätti pikkumänty, jolla tosin tyvellä käänteistä kapenemaa.

lauantai 7. toukokuuta 2016

Kiinankataja



Bonsaischule Wendorfilta saa kohtuuhintaisia puita. Ostin joku aika sitten kaksi, kiinankatajan (kuvassa yllä) ja lehmuksen.

Kiinankatajaa mietin jonkun aikaa, koska ne eivät ole ihan halpoja. Tuossa linkki katajaosastoon.

Kataja maksoi 335 euroa, mutta kun sain sen, olin kyllä aika tyytyväinen. Puu on ruukkuineen liki puolimetrinen. Koko on itse asiassa vähän turhan suuri minulle. Runko tekee villin mutkan myötäpäivään heti tyvessä, ja nebari on myös paikoillaan, vaikkei siitä paljon päällepäin näykään. Puulla on ikää 28 vuotta, eli hintaa on tullut noin 12 euroa per vuosi. Kasvatus on siis aloitettu joskus vuonna 1988. Selvästi alusta lähtien bonsaipuuksi kasvatettu. Kasvua on joka puolella, joten kaikki mahdollisuudet ovat avoinna.

Kataja kasvaa hyvin vanhassa akadamassa, ja saa olla siinä ensi kevääseen.

Minusta tämä puu suorastaan huutaa laajaa sharia, eli kuollutta puuainesta. Se korostaisi noita villejä kiemuroita, eikä puu muutenkaan vaikuta millään tavalla "luonnolliselta". Sellainen puleerattu valkaistu tekele siis tavoitteena - sitten joskus, Tilasin myös kirjan katajista, johon pitää perehtyä ennen kuin rupeaa tätä muotoilemaan.

Kiinankataja on muuten luokiteltu USDA zonelle 4. Sen pitäisi kestää pakkasta noin 30 astetta. Aion omani talvehdittaa kylmälavassa, varmuuden vuoksi.

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Kääpiökataja

Ostin tämän kääpiökatajan (Juniperus communis "Repanda") muutama vuosi sitten. Ei ole mitenkään erikoinen yksilö, joten ei ole tullut istuttettua sitä uusiksi.

Ihan hauska siitä tuli kuitenkin. Ihan mini, korkeutta jotain 7 senttiä. Taivutin yhden taakse päin sojottavan oksan eteen ja ylös, ajatuksena että siitä tulisi joskus latvus.


Tältä se näytti ennen leikkelyä. Luulin aluksi tekeväni jonkinlaisen vesiputouksen, mutta toisin kävi.