Lehmuksen silmut alkoivat turvota jo ainakin kuukausi sitten. Uusia pieniä silmuja tuli sinne tänne. Versojen kärkisilmut ovat valtavia, ja poistin ne kaikki. Katsoin että jokaiseen versoon jää kaksi kasvupistettä. Kärkisilmu erittää auksiinia, joka on jarru muille silmuille. Kun kärkisilmun poistaa, pienet silmut aktivoituvat ja uusia silmuja alkaa syntyä sinne tänne. (Tuolla asiaa apikaalidominanssista.) Lehmuksella kärkisilmuissa oleva kasvu on suurta ja karkeata, eikä sillä tee mitään bonsaikasvatuksessa, paitsi jos on aikeissa paksuntaa runkoa ja kehittää nebaria. Tämän yksilön kanssa en näe sellaista tarvetta ollenkaan, tässä mennään suoraan muotoiluosastolle. Bonsai-kasvu asuu pienissä silmuissa.
Nyt istutus läpäisevään maa-ainekseen, Eco-gripin, akadaman ja kissanhiekan seokseen. Alkuperäinen seos oli liian kuivaa, joten ripottelin pinnalle hieman kissanhiekkaa suurimpia huokosia tukkimaan.
Aina menee kuvat jotenkin pieleen, nyt ei näy kunnolla oikeanpuoleinen alaoksa. Tässä vähän häiritsee tuo kohta joka kasvaa suoraan ylöspäin, toisesta mutkasta eteenpäin. Se päättyy neljän oksan haaraan, josta jo viime kesänä poistin muutaman oksan. Kaksi pitää vielä poistaa, mutta en ole osannut päättää mitkä. Ilmeisesti suoraan ylöspäin kasvava olisi jonossa ensimmäisenä lähtemään.
Suoran kohdan voisi myös katkaista, yllä olevassa kuvassa on merkki. Lehmuksen oksat ovat pehmeitä ja helppoja taivuttaa, joten luulisin että onnistusi taivuttaa koilliseen kasvava oksa uudeksi latvaksi. Aika rankka taivutushan se olisi, noin 90 astetta. Onko mielipidettä? Haittaako suora pätkä?

