Näytetään tekstit, joissa on tunniste loma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste loma. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. elokuuta 2010

Pussijuttu

Viikon reissua varten laitoin sisäpuut pussihoitoon. Suurimmalle ei löytynyt sopivaa läpinäkyvää säkkiä, joten laitoin ruukun yhteen pussiin, ja oksat omiinsa. Pussinsuut tiukasti kiinni.


Takaisin kun tulimme, minua odotti yllätys. Tämän ison fiikuksen ruukku oli aivan rutikuiva. Oksia ympäröivissä pusseissa oli vettä todella paljon:

Puu oli tuupannut veden lehtiin, sieltä se lienee haihtunut pussin seiniin, ja sitten tiivistynyt pussien pohjalle. Ei toimi siis halutulla tavalla! Kärähtäneet lehdet ovat muuten joutuneet liian lähelle ledejä.

Fiikukset, shefflera ja muutamat muutkin tekivät hirveän paljon ilmajuuria viikon pussihoidon aikana. Tässä kuvaa tuon saman fiikuksen oksasta.




Jos siis haluaa ilmajuuria, pussihoito on hyvä keino. Tuosta kuvasta näkee, miten juuret ovat jo muutamassa tunnissa kärjistään kuivuneet. Niiden pitäisi antaa kasvaa jonkin aikaa, ruukkuun asti, jotta ne kestäisivät kuivemman ilman.

torstai 25. helmikuuta 2010

Puut lomalla

Olimme muutaman päivän mölḱillä, ja pääsin testaamaan kasvien lomahoitoa. Jack Wiklen ohjeiden mukaan kasvit säilyvät pari viikkoa, kun ne laittaa läpinäkyvään pussiin ruukkuineen päivineen. Nyt olimme poissa 4 päivää, ja se onkin oikein sopiva ensimmäinen testi. Normaalisti kastelen kasvit joka päivä, ja päivittäinen kastelu on myös välttämätöntä. Kaikkia ei toki kastella joka päivä, vaikka niitäkin kyllä on.
Hyvin tuntui toimivan. Ostin pakastepusseja (2,3,5,17 litraa) ja muutamia muitakin pusseja oli käytössä. 3 ja 5 litraa osoittautuivat parhaiksi. Joku pussimalli oli niin kapea, että sillä ei tehnyt mitään. Suurin fiikukseni joutui kahteen valkoiseen muovikassiin, ruukku toiseen ja latvus toiseen.

Otin myös osan putkista pois päältä, mutta se taisi olla turhaa.

Kaikki puut selvisivät hienosti. Hieman mietityttää se, että joidenkin kasvien varret olivat jo ehtineet homehtua. Pusseja ei siis kannata käyttää uudestaan tähän tarkoitukseen, muutoin saattavat homeet saada yliotteen.

Kaikki kasvit pitivät selvästi kohonneesta ilmankosteudesta. Shefflerasta laskin kymmenkunta ilmajuuren alkua, joten jos niistä olisi kiinnostunut, olisi kosteampi ympäristö parempi. Ihan matelijoille tarkoitettu terraario alkaa tuntua hyvältä vaihtoehdolta. Näitä puisia pömpeleitä ei voi tehdä liian umpinaisiksi, sillä ne homehtuvat.

En totutellut puita ollenkaan huoneilmaan. Luotan siihen, että lehdet ovat vielä riittävästi sopeutuneet huoneilmaan, koska pussitus kesti vain 4 päivää.