Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaahtera. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaahtera. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. toukokuuta 2020

Vaahteran polttelua


Meikäläinen vaahtera sai maistaa pikkuista kaasutohoa. Tuosta mustasta ja vihreistä lehdistä tulee ehkä hyvä kontrasti.

maanantai 20. huhtikuuta 2020

Vaahtera

Hyvät juuret on kehittyneet vaahteraan kasvusäkissä.

Tuosta edestä tulee kaikki lahoamaan pois, jos ei asialle tee jotain.

Olihan tälle kunnon ruukkukin ostettu, mutta se sattui olemaan juuri passeli kerätylle tammelle, joten vaahtera joutui nyt tyytymään muoviseen. Pohjalle tuli hohkakiveä kokoa L, ja sen päälle juuripaakku ja maa-ainesta säkistä. Ei tarvitse istuttaa uudelleen muutamaan vuoteen, mutta voi olla että haluan istuttaa.

lauantai 23. syyskuuta 2017

Uusia puita

On taas tänäkin vuonna tullut hankittua yhtä ja toista - noin 15-20 puuta, joista osa isojakin.

Ensinnäkin järkkäsin 6 marjakuusta, joista onneksi minulle jäi vain 1. Kavereille meni jakoon loput. Onneksi siksi, että tila on kortilla. Matsku oli hyvää, useampi olisi kelvannut sen puolesta. Joukossa oli yksi tätä parempikin, mutta tämä on iso. Tyvi on 15cm. Poistettavaa materiaalia, jonka saimme kohtuuhintaan.

Latvassa tappi vasemmalle voisi olla uusi latva. Rungon matkalla on kymmenkunta pistettä,
joissa on uutta kasvua. Asento voisi olla summittaisesti tuo. Alin aksa oikealla joutuu
varmaankin lähtemään, samoin toinen runko, joka näkyy tuossa sisäkaarteessa. 

Sitten Mustilan taimipäiviltä käteen tarttunut okakuusi.


Tässä on okakuusen perusrunkoon vartettu lajiketta Diana. Varttokohdan alapuolelta, tai oikeastaan juuri varttokohdasta, puussa on oksa, joka on siis okakuusta. Hieno puun alku. Joskus vuoden kuluttua voisi typistää reilusti vartettua pätkää. Siitä vuoden kuluttua loput? Jotain pientä kaiverrattaa voi tuohon jättää, tai sitten ei. Puulla on kaksi mahdollista latvaa, joiden välillä ei tarvitse vielä muutamaan vuoteen valita.

Kiiltotuhkapensas, jonka löysin roskaläjästä.


Ei ollenkaan hiusjuuria. vain kanto, kuivia oksia ja muutama oksa, jossa oli pikkuruisia eläviä lehtiä. Olin koiran kanssa liikkeellä, joten ajattelin että haen sen lenkin jälkeen, mutta unohdin. Muistin asian vasta kun näin sen seuraavan kerran, usean päivän kuluttua. Kokeilin puuta, ja se oli jo kovin kevyt, eli kuivahtanut. Lehdet olivat vielä hengissä, joten nappasin puun mukaan. Se meni ämpäriin nesteytykseen  viikoksi, sitten säkkiin. Toivotaan parasta - mutta hällä väli. Nyt parin viikon kuluttua lehdet ovat hieman jopa kasvaneet, mutta tuskin sillä vielä on yhtään juuria. Ensi kesä sitten näyttää.

Olen kerännyt jonkin verran vastaavia puita, ja ne ovat lähteneet kasvuun hyvällä prosentilla. Äkkiä laskien 11 yksilöä, joista 9 on lähtenyt kasvamaan, kaikki lehtipuita (orapihlaja * 7, vaahtera * 1, unkarinsyreeni * 2, jonkun pajun karahka). Kannattaa siis ottaa kanto talteen, jos sellaiseen jossain törmää ja siinä on jotain ideaa. Kunnon liotus ja maahan tai säkkiin.


Keväällä nostettu vaahtera. Surkeat juuret ja suurin juuri suoraan alas - sanoisin että se tavallinen tarina vaahteran kohdalla. Tyvi kuitenkin levenee nätisti. Vahvan oloinen vesseli ja tykkää olla säkissä. Maa-aineksena kissanhiekkaa ja lecasoraa lähinnä. Olen bongannut tämän varmaan 10-15 vuotta sitten alunperin, pätkäissyt ensin ylempää, sitten raivausmies on pätkäissyt alempaa, ja lopulta minä tuosta mistä näkyy pari vuotta sitten. Suurin osa oksista on tullut sen jälkeen. Vähän haastava oksisto, mutta runko on kiva. Ensi vuoden saa olla vielä säkissä, mutta oikea asento pitäisi löytää ja alkaa langoitella oksia jotenkin, ennen kuin ne kovettuvat niin ettei niitä pysty taivuttamaan.



Viimeinen vesseli tältä erää, vaakasuora literati vai mikä tuo olisi. Kalliolta kerätty mänty. Juuret tulivat aika hyvin mukaan, paksuja juuria ei montaa ollut ja juuret menivät kiepille ruukkuun. Ensi kesä  näyttää. Kuvasta ei näy, mutta tämä on retkottanut kalliota vasten, ja päällä on kuollutta puuta jonkun verran. Se näyttää siltä, kuin puun yli olisi ajettu nastarenkailla useampaan otteeseen. Jos tämä jää henkiin, kuolleen puun alueita pitäisi laajentaa ja saada jonkinlaista kierteisyyttä niihin.





tiistai 22. elokuuta 2017

Viinivaahtera


Rapsuttelin vähän viinivaahteran tyveä esiin. Maata poistui muutama sentti. Esiin tuli juuria, kuten kuvassa vasemmalla, joilla ei tee tee yhtään mitään, koska ne kasvavat useita senttejä tulevan maarajan yläpuolella. Ihan omaa päättämättömyyttä, että ne siellä vielä olivat.

Vasemmalla puolella tyvi jatkuu suoraan niin paksuksi juureksi, että sille tuskin voi mitään. Kaunis levenemä tyvessä, mutta ei pintajuuria tarjolla. Oikealla puolella, nippa nappa kuvan ulkopuolella, rungossa on iso monttu. Tämä on ollut paakkutaimi puutarhaliikeessä, ja paakun ympärillä oleva kangashässäkkä on pureutunut puun sisään eri puolilla runkoa ja juuria. Oikea puoli on minulle edelleen arvoitus, samoin takapuoli.

Kaivelin montusta ulos maata ja säkin lankoja. Monttu ei ole haava, vaan siellä on kaarna. Ihan mielenkiintoinen feature, jos tyvi jotenkin on siedettävä.

Viinivaahtera kasvaa säkissä. Olen käyttänyt niitä nyt jonkin verran, ja ne vaikuttavat erittäin hyviltä. Puu ei kasva ehkä ihan yhtä voimakkaasti kuin maassa, mutta hyvin kuitenkin. Säkin pitäisi parantaa juuristoa, koska kun juuret kasvavat säkkiin kiinni, ne haarautuvat. Tuloksena pitäisi olla tiheä ja voimakas juuristo.


Tuossa kuvassa näkyy, kuinka vaahtera tekee uutta juurta ihan rungosta. Nuo pienet valkoiset haituvat ovat uusia. En muista moista nähneeni aikaisemmin. Ehkä tuo on viinivaahteralle tyypillistä? Tai sitten voihan se johtua säkistäkin.

Tyvellä alkaa olla hieno kaarna jo. Parikymmentä senttiä ylempänä rungossa kaarna on vielä vihreätä.

Ensi keväänä ei olisi mitään istutustarvetta, mutta tyveä olisi syytä saada enemmän esiin. Ehkä sen saa tehtyä poistamalla maa-ainesta päältä päin. Säkin saa nitojalla mataloitettua aika hyvin.

Leikkuukohdat on peitetty vahalla, mutta etanat syövät sen pois. Pitäisi ehkä sekoittaa massaan jotain pahalta maistuvaa.

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Japaninvaahtera


Viime syksynä ostettiin parin kaverin kanssa Viherpajasta 4 japaninvaahteraa. Omani teloin aivan töpöksi, kuinkas muutenkaan. Kuva parin kuukauden takaa.



Tämä lähti vähän hissuksiin kasvamaan. Tuo pitkä roikko kasvaa väärästä paikasta, joten se pitää poistaa, mutta saa odottaa ensi kevääseen. Istutus myös silloin.

Lähdin hakemaan aivan shohin-kokoista tästä, mutta lehdet ovat yllättävän suuret. Lehtiruoti on hyvin lyhyt. Tulee tästä sitten minkä kokoinen hyvänsä, ainakin tyvi on kunnoissa. Seuraava asia on nebarin kasvattaminen kohdilleen.



maanantai 3. heinäkuuta 2017

Mongolianvaahtera

Runkojen metsästys johti siihen, että jouduin ostamaan mongolianvaahteran, vaikka minulla onkin niitä jo 6. Oli vaan runko sen verran hyvä. Bonsaischule Wenddorf.








Melkein kaikki kasvu oli latvassa, joten se sai lähteä. Rungosta alin puolikas on loistava, ylempää osaa ennättää miettiä. Viimeinen kuva miellyttää nyt eniten.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Viinivaahtera


Hätäinen räpsy viinivaahterasta, koska pian lehdet ovat valtavia.

Ostettu vuonna 2014, vietti ensimmäisen vuoden kylmälavassa maahan istutettuna. 2016 keväällä istutus isoon muoviruukkuun, maa-aineksena kissanhiekkaa, karkeaa moler-savea ja lecasoramurskaa. Tämä toimi loppukesään asti, sitten alkoivat perinteiset yliruukutuksen ongelmat. Maa-aines alkoi vettyä, ja ruukku painoi kuin synti. Nostin puun ruukustaan. Pohjaa kohti maa-aines oli aivan vettynyt, ja juuria oli alkanut kuolla. Latoin koko hoidon tuollaiseen kuitukangassäkkiin ja säkki maata vasten.

Nämä säkit ovat toimivat todella hyvin silloin, kun maa-ainesta on liikaa suhteessa puun vedenkulutukseen. Pitää kirjoittaa joskus koko tämä asia auki. Idea kuitenkin on, että säkkiin ei maa-ainekseen jää pohjalle koskaan vesipatjaa, vaan vesi johtuu maahan. Säkissä vaahtera alkoi toipua samoin tein, vaikka ei paljon uusia lehtiä tehnytkään enää loppukesästä. Talvi taas kylmälavassa, ja nyt nyt kasvu on todella hienoa. Säkissä menee vielä tämä vuosi, ensi keväänä sitten kaiken järjen mukaan istutus ruukkuun.

Oudosti ensimmäiset lehdet ovat kauniita itämaisen tyyppisiä, kuten A. japonicumilla. Myöhemmin lehdet muistuttavat enemmän meikäläistä vaahteraa.

perjantai 13. toukokuuta 2016

Viinivaahtera

Viinivaahtera sujahti kylmälavasta ruukkuun.




Se olikin kauhea homma, rapsuttelin hiekkaa bambutikulla pois juurista, kunnes juuripaakku keveni niin paljon, että sain sen nostettua kottikärryyn. Sitten pääsin jatkamaan rapsuttelua pöydän ääressä. Pari tuntia siinä meni, mutta lopulta sain kaiken hiekan pois. Katkoin kaikki paksut juuret, ohuita juuria en katkonut yhtään. Ruukku on aika iso ja syvä, mutta pienempään puu ei mennyt, koska juuria on niin paljon. Nebarista on turha puhua. Puu on ollut verkkopaakussa, ja kangasverkko on kiristynyt puun sisään monessa kohtaa, ja maarajasta kun mennään alaspäin, tulee käänteistä kapenemaa. Ihan tarkkaan en vielä kyllä tiedä tilannetta, kun ei etupuolikaan ole selvillä.

Ekassa kuvassa se mitä olen tottunut etupuolena pitämään. Siinä jää taakse jää oksa, jossa olisi ainesta alaoksaksi. Silloin pitäisi etupuoli olla jompi kumpi näistä.



Minusta tuo eka on kuitenkin parempi.

Tämän ostin syksyllä 2014. Se kasvoi kylmälavassa puolitoista vuotta, kaksi talvea. Nyt ei kait muuta kuin odotellaan ja pidetään puusta hyvää huolta. Paljon lannoitusta, ja toivottavasti tulee vielä lisää uusia oksia.



lauantai 18. lokakuuta 2014

Viinivaahtera


Acer circinatum chopped. Horrifiying thing to do, really. I left one small branch on the back and there is one new small branch, visible at the left. These make me feel a little bit more confident.

I built a cold frame for this fat little thing today. Well its not THAT fat, there is room for others too.



Karmeata tämmöinen puun runtelu, mutta parhaan ymmärrykseni mukaan menen. Nyt puulla on energiaa hyvin varastossa. Se on tässä kuukauden aikana tehnyt pienen oksankin. Yhden oksan jätin, jossa on silmuja, henkivakuutukseksi.

Aikoinaan opin, että oksat katkotaan niin, että niiden kohdalle jää kuoppa. Nykyisin ainakin vaahteroille suositellaan, että tapit veistetään vähän pyöreiksi, siis ulospäin, jotta parantuessaan haava lisää puuhun muotoa. Ehkä muutama milli liikaa jäi alempaan oksaan.

Semmoisenkin asian luin, että runkoa ei kannata katkaista viistoon, koska ei voi tietää minne uusi latva kasvaa. Vasta kun tiedetään missä uusi latva on, leikataan tappi vinoksi.

En yleensä käytä suojavahoja, mutta tämän kohdalle teen sen mitä pystyn. Kyllähän se näyttää siltä, että jotain on yritetty.




keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Viinivaahtera

My new Acer circinatum!



Hirveästi tahtoo mennä kissanhiekkaa tämmöisiin, minulla oli 10 säkkiä ja jouduin nurkat täyttämään muulla maalla että riitti. 80*80*20cm laatikko, tosin pohjaa ei ole. 

Suunnitelma on, että kun puu on tyystin lepotilassa, pätkin yläosaa aika lopulliseen korkeuteen. Vaahteran pitäisi se hyvin kestää. Ensi keväänä sitten puun voisi istuttaa laatikkoon tai suureen ruukkuun. Paras olisi toki jättää noille sijoilleen vuodeksi, mutta puun ympärille tulee kylmälava. Sitten se on aika pimeässä paikassa. 

Voisihan sitä tietty tehdä lavan niinkin, että korkeudesta voisi kesäksi ottaa vaikkapa puolet pois. Tai irrotettavan etuseinän voisi tehdä, koska etuseinä on kohti etelää. Paikka on kuitenkin talon itäpuolella. Aamuaurinkoa siihen tulee, mutta klo 13 eteenpäin on varjoista. 


tiistai 23. syyskuuta 2014

Viinivaahtera

Pirkkolan Muhevaiselta löydetty viinivaahtera saapui. Hetken kyllä katselin, että ovat pakanneet jotain muuta kuin tilasin, koska puu oli noin kaksi kertaa suurempi kuin muistin. Kuormalava taitaa olla metrin leveä, eli siitä voi arvioida.



Alunperin meininki oli kaivaa se itse ylös, typistää ja tuoda auton takakontissa. Myyjä suunnitteli kuitenkin puun pakkaamista 1000 litran suursäkkiin ja siirtelyä kuormalavalla, joten ajattelin että ehkä sitten tuotuna kumminkin. Kuljetus maksoi kuitenkin vain kuutisen kymppiä. Puu on saanut kasvaa sijoillaan aika monta vuotta, siinä roikkuu edelleen nuhjuinen hintalappu 79€ :-). 

Puussa oli siemeniä muutamia kymmeniä. Taidan istuttaa ne maahan ja jakaa halukkaille. Ovatkohan ne risteymiä? Se olisi aika kiinnostavaa.

Yritin siirtää puuta tulevan kylmälavan paikkeille, ja tajusin olevani liemessä. Juuripaakku on aika iso, ja maa on hiekkaa. En saanut sitä liikahtamaankaan. Aikomus oli istuttaa se nyt maahan kajoamatta juuriin. ja sitten keväällä istuttaa laatikkoon tms.


Letkulla siis juuripaakun kimppuun, ja hiekkaa lähti siitä sellainen määrä, että en viitsi arvaillakaan sen painoa. Lopulta sain puun raahattua paikoilleen.

Komeudella on nyt korkeutta metrin verran, josta noin  30 senttiä on juuripaakkua. Lisää typistystä vielä tarvitaan, mutta ulkona tuli pimeää, joten se jää huomiseen. Tai sitten täytyy tehdä paljon korkeampi kylmälava.

Rungon tyvi on hieno: 

Syömäpuikko antaa vähän perspektiiviä. 
Vielä ei tosin ole havaintoa etupuolesta. Tuosta voisi värkätä aivan sumonkin, leveyttä tyvessä on noin 15 senttiä, ja oksat/rungot ovat aivan tasapaksut. 

Viinivaahtera (Acer circinatum) ei ole meillä täysin talvenkestävä. Muhevaisella tämä on toki säilynyt hengissä, mutta vanhoja kuolleita oksia on paljon. Juuret ovat erittäin hyvässä kunnossa, eli ne kestävät kyllä. Mustilan artikkelin mukaan puut kuolevat helposti lumirajaa myöten. Kylmälava lienee siis oikea talvehdityspaikka. 




maanantai 28. heinäkuuta 2014

Löydetty: mongolianvaahtera

Löysin pyöräillessä jotain, joka vauhdissa vaikutti mongolianvaahteran lehdiltä:


Paikka oli Kehä III:n viereinen pyörätie. Siellä on käynnissä parannustoimet, tuossa oli irtomaata. Löysin rungontyngän ja nostin ylös:


Katkoin paksut juuret pois, jotta puu mahtui pyörälaukkuun. 


Aika namupala.. Leveys maarajasta on noin 8-10 senttiä, vähän suunnasta riippuen. Vielä kuivan näköinen, mutta parempaan päin menossa.

Hieman huvittavaa, koska olin ollut bonsai-kaverini Hakimin kanssa tutkimassa Sipoon kallioiden antia, ja aika rankan helteisen päivän saldo oli pyöreä NOLLA. Näimme todella hienoja ja inspiroivia puita, mutta kaikki hyvät olivat niin lujassa kallionraoissa, että nostamista ei voi ajatellakaan. Emme toki olleet nyt nostamassakaan, vaan tutkimassa tilannetta. Kotimatkalla sitten ihan ihmisen käden jäljiltä löytyy tälläinen.

Voimalinjojen alustat, teiden laidat, rakennustyömaat, siellä ne bonsaipuut odottavat ottajaansa. Ovat vieläpä kerättävissä ilman omantunnontuskia, tämäkin oli täysin kuolemaan tuomittu.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Acer

After the point on no return! This maple was miserable and I had to do something.


Hirveän hankala on ollut tämä vaahtera. Sunnitelmia on ollut monia, mutta kaikki ne on tullut hylättyä. Rungon kiekurat ovat rumat. Pitkään olen asiaa ihmetellyt ja kavereitakin sillä vaivannut.

Ruukkua ei ollut joten tuoommoisen hätäratkaisun jouduin tekemään:



Eli ylemmästä ruukusta on pohja pois. Kivet pitävät halkaistun ruukun kasassa.





torstai 16. kesäkuuta 2011

3D poranterä testissä

On sekin kun jotain hypetetään niin kaikki sitten täytyy olla sitä samaa, kuten nyt tämä 3D.


Törmäsin K-Raudassa 3D-poranterään, jonka nimi tulee siitä, että se leikkaa eteenpäin, sivulle ja taakse. Pitihän sellainen ostaa. Yllättävän hyvä! Suosittelen. Toimii kohtalaisesti ruuvinvääntimessäkin, mikä on kevyempi ja mukavampi työkalu kuin porakone. Porakoneella toki saa enemmän kierroksia ja tehoja.

Porasin ja kaivertelin vaahteraan tuollaisen onton latvan. Dremelillä vähän viimeistelin, 3D-terä on niin krouvi työkalu, että sillä ei viitsi askarrella lähellä elävää puuainesta.

Terä porataan puuhun sisään, ja sitten sivu- ja takaterillä jyrsitään puuainesta pois. Tämä laite tuottaa lastua, kun Dremeli tuottaa lähinnä pölyä.

perjantai 27. toukokuuta 2011

Yhdenlainen juurrutus

Tutkailin yhtä vaahteraani, jonka mutkat ovat tuntuneet olevan liian tasaisia ja pyöreitä. Kaivelin runkoa esiin, ja löysin siihen kulman, jossa se onkin ehkä ihan ok, vaikkakaan ei kyllä ristiriidaton:


Tai ehkä näinkin:

Pelastaako tuo rungon aika suora osuus ennen mutkia tilannetta?

Aikaisempi suunnitelma asennolle oli jotensakin tämä:

Tuohon olisi sitten pitänyt tehdä juuret.

Juuret ovatkin oikein huonot. Runko haarautuu kahtia, toinen haara kasvaa suoraan alas ruukun pohjalle asti, toinen kaartuu paksuna vasemmalle. Molemmissa haaroissa on terveet ja voimakkaat hiusjuuret, ja ensin ajattelin, että katkaisen toisen haaran poikki aivan tuosta haarautumiskohdasta, ja myöhemmin vuoden tai kahden kuluttua, kun uudet juuret ovat kasvaneet, saisi mennä toinen haara. Kovin hurjalta kuitenkin tuntui tämä suunnitelma. Toinen mahdollisuus olisi ollut tehdä ilmajuurrutuksen tapainen juttu juuri haarakohdan yläpuolelle, eli siitä olisi kuorinut puuta pätkän matkaa, ja sen kohdan yläpuolelle olisi tullut uudet juuret.

Sitten tuli mieleen, että ehkä sen voisi näinkin tehdä:

Molempien haarojen ympärillä on alumiinilanka (ring tourniquette på engelska). Asiaa tuntemattomille kerrottakoon, että idea on, että kun puu kasvaa, lanka kiristyy ja estää paluuliikenteen juuriin. Juuret sen sijaan pystyvät ruokkimaan lehdet. Tuohon lankojen yläpuolelle pitäisi tulla pullistuma, josta sitten lähtee kasvamaan uusia juuria. Saapas näkee.

Ilmajuurrutuksia olen tehnyt jonkin verran, vaihtelevalla menestyksellä. Olen aina käyttänyt "ring bark"-menetelmää, eli poistanut rungosta kuorta rinkulan. Epäonnistumiset ovat johtuneet joko liiallisesta hätäilystä, jolloin uudet juuret ovat olleet vielä liian hentoja, kun olen ryhtynyt sahuroimaan runkoa poikki uusien juurten alapuolelta, tai sitten siitä, että en ole poistanut kaikkea "cambium"- kerrosta, eli sitä kerrosta, josta kasvaa uutta puuainesta ja kuorta. Tällöin puu saa kasvatettua puuainesta leikkauskohdan yli, eikä juurtumista tapahdu.

Yhdellä carmonallani kävi juuri näin - se oli ilmajuurrutuksessa monta kuukautta, ja kun kurkkasin lopulta mitä sinne kuuluu, ei sinne kuulunut mitään. Leikatun kohdan päälle oli kasvanut uutta puuainesta. Toistin operaation, ja odottelen homman valmistumista.

Ehkäpä tämä on kuitenkin parempi suunnitelma? Toisen haaran voisi poistaa kokonaan. Kumpikin taitaa kelvata.

 

lauantai 14. toukokuuta 2011

Vaahteran lehtiä

Kyllä se vaan on kaunis tuo meikäläinenkin vaahteran lehti, erityisesti pienenä.


Ostin japaninvaahteran, kun oli niin kauniit pienet lehdet:

tiistai 10. toukokuuta 2011

Vaahtera innostui

Yllättävän rehevästi lähti kasvuun tämä vaahtera. Laskin yli 80 silmua / kasvupistettä kaikkiaan. Maa-aineksena vain kissanhiekkaa, noin 3 pussillista.

Tuo tyven mutka on outo, en tiedä mihin asentoon tämä pitäisi laittaa. Juuret menevät uusiksi, ehkäpä ensi vuonna. Ajattelin tehdä sellaisen virityksen, jossa metallilanka kiristetään rungolle sopivaan kohtaan. Pitäisi päättää, mihin asentoon tämä silloin laitetaan.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Vaahteran keruuta


Ylemmän sain mukaan, mutta en kovin kaksisilla juurilla, vaikka nyt ei ollut yrityksestä kiinni. Olipahan hankalat juuret. Sanoisin että 50/50 mahdollisuudet.

Alempi jäi vielä sinne. Rungon läpimitta 15 senttiä tyvestä. Hakekaa pois! Navigaattori sanoi että Vantaa, Hakintie 8. Peräkkärry mukaan, ja puulaatikko samoin tein, ehkä noin 60*60*30cm, arvaisin.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Vaahtera!

Kirjoittelin aikoinaan vaahterasta, jonka kuolo korjasi, mutta joka ehti antaa minulle käsityksen siitä, kuinka paljon tavallisen vaahteran lehdet voivat pienentyä ruukkukasvatuksessa. Siivosin kaappejani, ja käteen osui nippu vanhoja valokuvia, Ja kas, siellähän oli kuva tuosta vaahterasta, PALJON runsaslehtisempänä kuin muistin sen ikinä olleenkaan. Oudosta kuvakoosta päätellen tämä on anopin ottama kuva. Hyvä tuuri.

Rungon paksuus on mitä, 5-6 cm? Silloin lehdet olisivat noin 5-7 cm läpimitaten. Eiväthän ne mitään pieniä ole, mutta kyllä noiden kanssa jo pystyy mielestäni elämään.

Muutamassa noista lehdistä näkyy muuten sienitautia, sitä sellaista joka tekee lehtiin valkoisia pilkkuja. Vähitellen lehdet sitten kuolevat kokonaan.

Käsittääkseni tämä sairaus saattaa johtua osittain siitä, että kastelen kasvit yleensä illalla. Olisi ilmeisesti parempi kastella aamustapäin, tai ainakin sellaiseen aikaan, että lehdet ennättävät kuivua ennen yön tuloa.

perjantai 11. syyskuuta 2009

Kesällä kerätty vaahtera

Tässä viime kesänä kerätty vaahtera. Löysin tämän Viikin kallioilta metsänlaidasta. Runko on aika hieno, vaikka en tiedä ovatko nuo mutkat sittenkään kovin kiinnostavia. Kuva rungosta:
Vaahteroita olen kerännyt vuosien varrella monta. Viime talvena myyrät olivat tehneet kokonaisen kaupungin puiden talvehdituspaikkaani, ja kaikki vaahterat kuolivat. Yhdestäkään vaahterasta en löytänyt ainuttakaan silmua, ja kaikki pienet oksat oli käytetty pesämateriaalina.

Tässä vaahterassa on aika paljon kasvua, ja se onkin tehnyt koko ison ruukun täyteen juuria. Hyvältä vaikuttaa siinä suhteessa. Noita pieniä oksia on myös siellä täällä, ehkä ensi keväänä tai seuraavana voisi paksut oksat katkaista pois ja kasvattaa ohuista uudet. Thread-graftiakin voisi kokeilla.

Meikäläisellä vaahteralla on isot lehdet, mutta ne pienevät hyvin bonsaikasvatuksessa. Minulla oli muutama vuosi takaperin yksilö, joka oli suunnilleen saman kokoinen. Lehdet olivat noin 5 cm halkaisijaltaan. Luulen että tapoin sen liian innokkaalla lehtien leikkelyllä. Tämän kanssa yritän edetä hitaammin. MUISTA: ei ruukutusta ensi keväänä! Tässä riittaa tila hyvin, ja vaahtera tuntuu sekoituksessa viihtyvän.

Tämä on huomattavasti parempi kuin edellinen, mutta siihen minulla oli siteet muuten. Muutimme Oulunkylään noin 10 vuotta sitten, ja läheisestä metsiköstä löysin vaahteran, jonka tyvellä oli pieni oksa. Katkaisin puun, se oli noin 3 senttiä paksu silloin, ja 3-4 metriä korkea. Siis sellainen varjossa kasvanut hujoppi. Muutaman vuoden kuluttua muutimme Suutarilaan, ja muuton jälkeen kävin hakemassa vaahteran. Olin siihen silloin hyvin tyytyväinen, nyt en oikein tiedä miksi:
Tuo on vain tuollainen tappi. Ainakin kuollut puuaines olisi pitänyt poistaa, jotta puu olisi edes vähän näyttänyt haarautuvalta. Kuva on otettu jälleen yhden lehtien poiston jälkeen. Ehkä tuosta saa käsityksen lehtien mittasuhteesta, ne todellakin pienenivät hyvin. Tuo koko puuhan on normaalin vaahteran lehden kokoinen.