Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tilia cordata. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tilia cordata. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Lehmuksen ensimmäinen parturointi

tänä vuonna. Muutama lankakin piti poistaa.

Tuo on ollut lehmuksen asento viime istutuksesta, koska oikealla puolella tyvi tulee paremmin näkyviin silloin. 

Tämä asento on lähempänä sitä, johon puun panin alunperin. Mielestäni puu näyttää tässä pystymmässä asennossa paremmalta, mutta oikean puolen tyvi ei ole yhtä hyvä. Luulen että annan tyven ratkaista asian.

maanantai 15. toukokuuta 2017

Lehmus

Viimevuoden ostos Wenddorfilta. Tämä on ainut puu Saksan hankinnoista, josta joudun sanomaan, että se oli huonossa jamassa. Puu kyllä kasvoi viime vuonna, mutta ruukku oli oudon raskas ja pinnalla kasvoi maksasammalta, joka on aina merkki liiallisesta märkyydestä. Olisi pitänyt istuttaa uusiksi jo viime kesänä. Juuristo oli nyt aika huonossa kunnossa. Maa-aines oli melkein pelkästään orgaanista tavaraa, niin mujua etten oikein saanut edes käsitystä mitä se on. Arvaukseni on, että nämä eivät kasva taivasalla, vaan kasvihuoneen tapaisissa tiloissa. Muutoin en voi ymmärtää kuinka tuollaisella maa-aineksella kasvatus onnistuisi.

Lehmuksen silmut alkoivat turvota jo ainakin kuukausi sitten. Uusia pieniä silmuja tuli sinne tänne. Versojen kärkisilmut ovat valtavia, ja poistin ne kaikki. Katsoin että jokaiseen versoon jää kaksi kasvupistettä. Kärkisilmu erittää auksiinia, joka on jarru muille silmuille. Kun kärkisilmun poistaa, pienet silmut aktivoituvat ja uusia silmuja alkaa syntyä sinne tänne. (Tuolla asiaa apikaalidominanssista.) Lehmuksella kärkisilmuissa oleva kasvu on suurta ja karkeata, eikä sillä tee mitään bonsaikasvatuksessa, paitsi jos on aikeissa paksuntaa runkoa ja kehittää nebaria. Tämän yksilön kanssa en näe sellaista tarvetta ollenkaan, tässä mennään suoraan muotoiluosastolle. Bonsai-kasvu asuu pienissä silmuissa.

Nyt istutus läpäisevään maa-ainekseen, Eco-gripin, akadaman ja kissanhiekan seokseen. Alkuperäinen seos oli liian kuivaa, joten ripottelin pinnalle hieman kissanhiekkaa suurimpia huokosia tukkimaan.


Aina menee kuvat jotenkin pieleen, nyt ei näy kunnolla oikeanpuoleinen alaoksa. Tässä vähän häiritsee tuo kohta joka kasvaa suoraan ylöspäin, toisesta mutkasta eteenpäin. Se päättyy neljän oksan haaraan, josta jo viime kesänä poistin muutaman oksan. Kaksi pitää vielä poistaa, mutta en ole osannut päättää mitkä. Ilmeisesti suoraan ylöspäin kasvava olisi jonossa ensimmäisenä lähtemään.



Suoran kohdan voisi myös katkaista, yllä olevassa kuvassa on merkki. Lehmuksen oksat ovat pehmeitä ja helppoja taivuttaa, joten luulisin että onnistusi taivuttaa koilliseen kasvava oksa uudeksi latvaksi. Aika rankka taivutushan se olisi, noin 90 astetta. Onko mielipidettä? Haittaako suora pätkä?



sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Pikkulehtilehmus





Bonsaischule Wenddorfista ostettu metsälehmus. Lajikuvauksessa oli, että kyseessä olisi pienilehtinen lehmus. Eivät nuo lehdet kyllä pieniä ole, vaan sanalla sanoen valtavia. Tilia cordata on englanniksi small leaved lime tai linden, ehkä se on syynä lehtien kokomääreeseen. Ihan ok nuo toki ovat, jahka kuluu muutama vuosi ja kasvupisteitä alkaa olla enemmän. Ainakin kuvista päätelleen lehmuksen lehdet pienenevät siina kuin muidenkin puiden.

Ostettaessa:


Puun tyvi oli törpön näköisesti paljaana (Bonsaischule Wenddorfin korkea nebari), joten lisasin tyvelle vähän kissanhiekkaa. En istuttanut tänä keväänä. Kiinnostaa aika paljon mitä tuolta maa.aineksesta löytyy, sillä ruukku on yllättävän raskas. Ehkä ihan hiekkaa tai laavakivimurskaa.



Siinä muutamia turhia oksia poistettuna.

Luin lehmuksesta (Bonsai4me), että sen versot voi lyhentää 3-5 kertaa kesässä. Tämä tarkoittaa sitä, että oksa katkaistaan niin, että siihen jää muutamia kasvupisteitä. Ohje on etelämmäs, kokeilen tänä vuonna leikata kaksi kertaa, toisen kerran nyt, toisen kerran heinäkuun puolivälissä. Sen jälkeen jos leikkaa, ottaa riskin siitä, että uusi kasvu ei ehdi kovettua ennen talvea, ja se menetetään talvella.

Tämän puun hankintaan liittyy sellainen juttu, että löysin viime syksynä voimalinjojen alta mestan jossa on useampia lehmuksia. Tänä keväänä lähdin tarkemmin tutustumaan tarjontaan, ja kuinka ollakaan, maanomistaja (tai vuokraaja, luulen) ilmaantui paikalle katsomaan, mitä oikein touhuan. Kysyin ja sain luvat nostaa mitä haluan, "kunhan en kaikkea vie". Lehmukset olivat aika hyviä, mutta suuria jötkäleitä. Irrottelin yhtä pienempää suunnilleen puoli työpäivää. Se alkoi jo lupaavasti heilua, mutta siinä samalla alkoi epäilyttää, haluanko sitä. Jouduin sahaamaan joitakin paksuja juuria poikki, joten päätin jättää sen paikoillleen vuodeksi.

Samana iltana katselin Bonsaischule Wenddorfin tarjontaa, koska olin ostamassa sieltä katajaa, ja tajusin, että siellähän on ihan kelpo lehmuksia. Kaupan kuvassa lehmus näytti suunnilleen tuolta kuin tokassa kuvassa. Oksat nyt ovat mitä ovat, mutta puulla on hyvä tyvi, ja rungossa kapenemaa. Nebarin kasvattaminen siihen suunniteltuun jötkäleeseen ottaisi vähintään 10 vuotta, ja meikäläisen pienissä tiloissa se on iso investointi.

Äkkiä puusta pyydetty satasen hinta alkoi tuntua ihan kohtuulliselta. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että projektit kestävät kauan, enkä ole kärsimätön, mutta minulla on maassa, laatikoissa ja ruukuissa kymmeniä pitkän kaavan mukaan kasvatettavia puita. Aihion ostaminen tuntuu nyt harrastuksen monipuolistumiselta.



Tyvi - ammattimiehen tekemä.


Nurja puoli.