Näytetään tekstit, joissa on tunniste pesäkuusi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pesäkuusi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 3. syyskuuta 2016

Pesäkuusi

Pitkästä aikaa päivitystä tälle. Edellisestä on vierähtänyt 4 vuotta.


Kuusella oli joku ötökkäongelma noin 3-4 kesää sitten, ehkä se on ollut sillä niin kauan kuin se on minulla ollut. Käytin silloin ensimmäisiä kertoja Provadon puikkoja havupuille, ja tämä on yksi siistä, joilla vaikutus oli iso. Ötökät aiheuttivat kaikkien sisempien neulasten kuivumisen, ja sen seurauksena puusta tuli huono, kaikki terve kasvu oli aivan oksien kärjissä. Nyt kun puu on vahvistunut, olen päässyt leikkaamaan uutta kasvua pois, ja sen seurauksena on tullut paljon jälkisilmuja. Tänä vuonna pääsin leikkaamaan uutta kasvua pois kolmeen kertaan. Ensi vuonna pitäisi jo päästä langoittelemaan, tai mikä jottei jo tänä vuonna.



Takapuoli, josta voisi tehdä myös etupuolen.

Istutan tätä aika harvoin, ehkä 3 vuoden välein. Juuret ovat huvittavan paksut, kuin isolla puulla, vaikka yläosan kasvutapa onkin hienojakoinen. Provadoa käytän joka vuosi, Kaksi puikkoa puolitettuna riittää koko kasvukaudeksi. Tänä vuonna käytin yhden kerran myös Calypsoa kasteluvedessä. Calypsohan on suunnilleen samaa kamaa, mutta nestemäisenä. Lannoituksena on BioGoldia, se on todella hyvää tavaraa tälle.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Pesäkuusi



Nyt alkaisi olla aika alkaa suunnitella jotain tästä pesäkuusesta. Vasemmalta kuoli alaoksa viime talvena, mutta se olikin aika rimpula. Voisi vähän rapsutella pintamaata pois tyveltä, että näkisi onko jotain nebaria olemassa, ja sitten pitäisi luopua nykyisistä käsityksistä. Alin oksa oikealla on sisäkaarteessa ainakin tästä kulmasta, jota olen aina pitänyt puun etupuolena. Se siis voisi lähteä. Oikealla on riittämiin oksia ilmankin.

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Alkukesän pesäkuusi

Olen yrittänyt kuvata tätä kuusta vaikka kuinka monta kertaa, mutta huonolla menestyksellä. Nyt päätin nostaa sitä ruukussaan vähän, joten samalla tuli tilaisuus yrittää uudelleen.


Taustana musta sametti, kameran salama kohti puuta ja orjalla toinen salama valkoiseen kankaaseen päällä. Valotus taitaa olla aika onnistunut, runko näkyy hyvin.

Uudet versot ovat kauniin vaalean vihreitä. Olen nyppinyt suurimman osan noin puoleen, koska se saa kuusen tekemään uusia. Olen pienentänyt tätä kuusta jo monta vuotta, nyt voisi jo alkaa miettiä mitä sen kanssa tekee. Vasemmalla oleva oksa olisi hyvällä paikalla alimmaksi oksaksi, mutta se kasvaa liian pystyyn. Sen tyvestä kasvaa ohut oksa, joka kelpaisi muuten, mutta kun se on niin tosi ohut.

Kaikki kuuseni tekevät tänä vuonna isoja vuosikasvaimia. Syitä voi olla useita - kevät on ollut märkä, olen lannoittanut kemiran raemaisella kevätlannoitteella monta kertaa, enkä istuttanut niitä uudestaan. Neulaset ovat tavallisilla kuusilla noin kaksisenttisiä, kun ne yleensä ovat olleet alle senttisiä. Ehkä se on hyvä merkki, puut viihtyvät ja näyttävät terveiltä, mutta pienemmät neulaset ovat kyllä mukavampia. Ehkä lannoitteessa on liikaa typpeä.

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Pesäkuusi Picea abies 'Nidiformis'

Vähän on tumma kuva, ja tausta joutaisi olla toisen värinen. Runko hukkuu.

Tämä on toinen pesäkuuseni. Ensimmäinen kitui seurassani useamman vuoden, mutta antoi lopulta periksi. Jälkikäteen ajateltuna se meni liian voimakkaaseen juurien leikkaamiseen. Tämän kanssa olen ollut varovaisempi.

Jätin ensimmäisessä istutuksessa juuret melko koskemattomaksi, rapsuttelin vain juuripaakun pintaa vähän rikki, ja lisäsin hiekan ja kuorikkeen sekoitusta paakun ympärille. Seuraavana vuonna rapsuttelin juuripaakkua vähän syvemmältä, ja lisäsin uutta tavaraa ruukkuun. Viime vuonna istutin puun tähän ruukkuun, ja nyt sain vanhat mullat pois melkein kokonaan ilman, että juuret pahemmin vaurioituivat. Multa oli löyhässä, ja uudessa maassa oli riittävästi juuria.

Tämä vuonna oli tarkoitus vaihtaa ruukku pienempään, mutta eipä onnistunut. Juuret ovat hyvin jäykät, enkä halua katkoa niitä yhtään liikaa kerralla. Yritän jättää mahdollisimman paljon aktiivisia juuren kärkiä, katkon vain pisimpiä juuria. Aika iso ruukku tälle taitaa jäädäkin.

Maanpäällistä osaa olen päässyt leikaamaan reippaalla kädellä. Leikkauksen jälkeen uutta kasvua tulee näkyviin muutaman kuukauden kuluttua, ja oksia voi taas vähän lyhentää. Toki aina pidän huolen siitä, että jokaiseen oksaan jää riittävästi kasvupisteitä. Isompia leikkauksia olen tehnyt vain kerran vuodessa keväällä.

Puun rakenteesta en osaa sanoa vielä mitään. Paksuja oksia taitaa olla kolme, ja jostain niistä pitäisi tehdä latva. Ehkä noita pieniä oksia on riittävästi pääoksiksi. Voi olla että puulla on kaksi latvaa ainakin aluksi.

Olen tänä syksynä katsastanut pieniä pesäkuusia sillä silmällä, mutta sopivaa ei ole osunut eteen. Nämä ovat kyllä loistavaa materiaalia. Ruukussa tuntuvat neulasetkin kutistuvan noin puolisenttisiksi.