Fiikus on saanut kasvaa 8 kuukautta aika rauhassa. Latvaa on ollut pakko leikata, koska muuten yläoksat paksunevat liikaa. Alimmalle oksalle en ole tehnyt mitään, ja se onkin nyt yhtä iso kuin koko muu kasvi. Yllä käytössä laajakulma, joka vähän vääristää mittasuhteita.
Normaalisti tyvellä on teltta.
Istutin puun helmikuussa. Sen jälkeen kesti useita kuukausia, ennen kuin ilmajuuret lähtivät taas kunnolla kasvamaan. Ruukun pitää olla täynnä juuria, ennen kuin ilmajuuret kasvavat kunnolla.
Toka oksa, yllä kuvassa alin oikealla, on kasvanut turhan samalla korkeudella kuin alaoksa. Runko muodostuu oikeasti kolmesta rungosta, ja oksa on tuotu runkojen välistä tällä puolle. Se ei ole vielä aivan lopullisesti fuusioitunut paikalleen, joten yritin vähän siirtää sitä. Mieluiten olisin pannut sen alaoksan alapuolelle, mutta ei onnistunut, se näytti vielä enemmän samassa tasossa kasvavalta. Suunnitelma B, nostin oksaa pari senttiä. Kaiversin Dremelillä puuta pois sekä rungoista että oksasta, ja hirtin oksan paikalleen nippusiteillä.