sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Tervaleppiä


Pilaritervaleppä "Sakari" on ollut lihotuskuurilla.




Kaikki paksuimmat oksat lähtivät taas.


Aika valtavia reikiä runkoon jäi. Eivät ne niin haittaa, mutta uhrioksat olisi voinut poistaa jo aikaisemminkin.

Tässä on meneillään rungon paksuntaminen ja kapeneman lisääminen. Tämä ei ole ainut tapa puiden lihottamiseen, ja olen viime aikoina törmännyt monesti melkeinpä vastakkaiseen menettelyyn. Siinä puun latvan annetaan kasvaa rauhassa, ja etukäteen katsottuja alaoksia kasvatetaan tulevan bonsain oksiksi ja latvaksi. Tämä onkin varmasti nopein tapa saada aikaan paksu runko. Kapenema sillä ei lisäänny. Jos kapenemaa jo on, tapa toimii varmasti sekin.


Kolme siementaimesta kasvatettua tervaleppää. Kasvatin näitä aluksi ruukussa, mutta joku vuosi takaperin laitoin ne maahan. Olin ennättänyt istuttaa ne pariin otteeseen, joten toivon mukaan puilla on jonkinlainen nebari tuolla :-). Leikkasin puut aika pieniksi keväällä, ja nyt ne olivat noin puolitoistametrisiä. Niiden olisi vielä hyvinkin voinut antaa kasvaa, mutta ne varjostavat kesällä koko penkkiä.


Yritin hakea puille tulevaa rungon linjaa. Alaoksat säästettäisiin paksuntamaan tyveä, jos niitä olisi. Muutoin katkaisukohta on siinä, missä kapenema päättyy.



lauantai 28. lokakuuta 2017

Lisää sisäkasvatusmietteitä


Virittelin terraarioita uuteen uskoon. Lasitausta on aina vähän häirinnyt minua, koska puut heijastuvat siitä ikävästi. 


Laitoin mattamustaa kaakelia taustaksi ja pohjalle. Eihän tuo mustaa ole, koska valot ovat kirkkaat, mutta jonkunlainen tumma harmaa kuitenkin. Lopputulos onkin minun silmääni tyylikäs, ja on sikäli hyvä, että hajavaloa tulee entistä vähemmän. Pömpeli on olohuoneessa, valoa yli 500W, mutta kun bambusäleverho on alhaalla, television katsominen yms. ei häiriinny.

Kaakelia jäi ylikin, joten puille voisi tehdä alustoja ja tasoja siitä. Pienet puut on parempi nostaa hieman lähemmäs valoja. Osa vedestä jää lillumaan pohjan kaakelin päälle kunnes on haihtunut, ja on hyvä nostaa ruukut irti siitä.

Kaakelin leikkuu oli oma shownsa. Halusin mahdollisimman vähän saumoja, joten käytin isoja 30x60cm lattiakaakeleita. Tarve leikatulle kaakelille oli minimissään 8 kpl. Tuntui overkilliltä ostaa moista varten varsinainen laattaleikkuri. Ostin lasiveitsen tapaisen työkalun, ja ajattelin että lautojen yms. kanssa leikkuu onnistuisi. Ei onnistu. Laatan paksuus on 8mm, ja se on niin kovaa kamaa, että oikea työkalu on pakollinen hankinta. Bauhausin myyjä sanoi, että noin 200 euron hintainen leikkuri on halvin toimiva. Kun myyjän silmä vältti, otin 60 euron version. Onneksi se toimi hienosti, vain ensimmäinen laatta epäonnistui. Todella kivaa puuhaa, sitten kun oli kunnollinen työkalu. Laatat saa leikattua aivan millilleen, kun keskittyy.

Taustan kaakelit ovat kiinni kaksipuoleisella teipillä, pohjalla olevat ovat irti, jotta ne pääsee pesemään. 


 Valoille on kokeilussa uutta asettelua. Ne ovat olleet suunnilleen noin:


 Nyt poistin valoja keskeltä, tavoitteena jotain tuon tapaista:
Ajatus on, että latva kasvaa joka tapauksessa. Alaoksille pitäisi saada kasvuun lisää potkua. 

tiistai 24. lokakuuta 2017

Kuurakuvia

Tuli harvinaisen voimakkaat kuurat, jotka nippa nappa ehdin kuvata, olivat jo häviämässä. Piha oli aika hämärä, mutta eipä näytä viimeisenä olevaa kännykkäkuvaa haittaavan.





Nappasin tuosta viimeisestä kuvan myös kännykällä:



Värit ovat ylikorostetut, ja aika prosessoidun näköistä jälkeä, mutta ihan hyvä tuokin.Terävöitystä on törpön paljon, sitä ei taida päästä edes säätämään.

torstai 19. lokakuuta 2017

Taas uusi lamppu

Osui lupaavan oloinen lamppu eteen ebayssä.


Ei varsinaista brändiä, ellei ebayn ilmoituksen kuvien www-osoitetta mgledcn.com sellaiseksi lasketa (joku Magic Lighting).

Oikein hyvä lamppu, yksi parhaista mitä on tullut eteen. 36W, 25 asteen keila, 4000 Kelviniä. Aktiivijäähy, joka ei ole aivan hiljainen, mutta ei kyllä äänekkäinkään.

Valontuotto on hyvä, 100 Kluxia 30 sentin päähän. Valokeilan koko on noin noin 10 senttiä tuolla etäisyydellä. Parilla valaisee pienen puun oikein hyvin sanotaan max 30cm korkuisen.

Hinta on 4 kpl erissä noin 30,-/kpl posteineen. Nämä tulivat UK:sta, joten ei veroja tai tulleja.

En avannut lamppua, joten en osaa sanoa saako tuulettimen vaihdettua esim. Noctuan hiljaisempaan.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Sisäkasvatusmietteitä

Terraariot ovat olleet käytössä pari vuotta, ja alkaa tulla esiin kehitystarpeita.

Terraarioissa on reiät pohjassa, ja ne ovat allaskumilla vuoratussa laatikossa. Idea on, että puita voisi kastella reilusti, ei nyt ihan samoin kuin ulkona, mutta reilusti kuitenkin. Tämä ei oikein toimi. Vesi kertyy nopeasti terraarion alle, ja alusta levättyy rumasti ja alkaa myös haista. Suunniteltu fiksi on nostaa terraariot pari senttiä irti laatikon pohjalta jotta ilma kiertää paremmin ja laittaa mattamustat kaakelit terraarioiden pohjalle, jotta valo ei pääse kasvattamaan leviä ja toisaalta terraarion alle kertyvä sotku ei näy.

Istutusvälit ovat jonkin verran pidemmät kuin aikaisemissa systeemeissäni. Sisäpuut joutuu yleensä istuttamaan siinä vaiheessa, kun ruukut alkavat karstoittua enemmän vesijohtoveden kalkista. Terraariossa kastellaan vähemmän, joten kalkkia ja suoloja kertyy myös vastaavasti vähemmän. Ruukut eivät myöskään helposti kuivu aivan täysin, joten kastellessa suolot valuvat pois ruukusta helpommin.


Silti fiikusten kasvu tyssää kuten aikaisemminkin, ei yhtä nopeasti, mutta kuitenkin. Yllä kuvassa pahiten karstoittunut ja levättynyt puuni. Ruukku on huokoista punasavea, ja siihen myäs kertyy suoloja enemmän kuin kivitavaraan.

Hankin PH-mittarin. Maa-aineksen PH-arvo mitataan niin että maa-aineksen päälle kaadetaan vettä, annetaan seisoa riittävän kauan, ja mitataan vedestä PH. Arvoksi tuli tuolla kasvilla 6.5. Se on oikein hyvä arvo, mutta silti kasvu on tyssännyt. Olen lannoittanut sisälläkin Biogold Originalilla, ja se varmasti puskuroi PH:ta alaspäin. Toisesta ruukusta, jossa lannoitusta oli aivan minimaalisesti, mittasin arvon 7.0. Se on jonkin verran liian korkea, ei pahasti tosin.

PH on kohdillaan, mutta jotain sinne maa-ainekseen kertyy, se on selvä. Sähkönjohtokyvyn mittari on vielä matkalla, mutta veikkaan attä arvot ovat melkoisia.

Tein kaikille puille joita ei ole istutettu lähiaikoina uppokastelun. Annoin puiden liota vedessä noin tunnin. Aika sameaa se vesi tosiaan oli, joten jotain sieltä poistui. Tuon voisi tehdä parin kuukauden välein. Ennen uppokastelua kannattaa edellisenä päivänä kastella puut todella paljon, jotta suolot liukenevat valmiiksi. Tässä on siis kyse ihan maa-aineksen pesusta. Pesun jälkeen olisi hyvä hetki laittaa uudet Biogold-rakeet. Kokeilen nyt annostusta yksi nappula per ruukun pituuden 5 senttiä.