perjantai 31. joulukuuta 2010

Pienoiskasvihuone lyhdystä

Jokin aika sitten tuli mieleen, että näistä isommista kynttilälyhdyistä voisi saada aikaiseksi nätin kasvihuoneen. En tarvitse tätä itselleni, joten meni jonkin aikaa, ennen kuin sain myytyä ajatuksen tytöilleni - tästä tulee jokin nukkekodin kasvihuoneen tapainen tai pieni maisema tai mitä nyt sitten haluavatkin. Puu on tuolla vain kuvaa varten, kun kerran bonsaiblogissa ollaan.


Joskus kauan sitten tytöillä oli vanhaan akvaarioon rakennettu "keijukaismaailma", jossa oli sammalia, saniaisia, kodinonnea, erilaisia kukkia luonnosta yms. Tytöt askartelivat maailmaan keijukaisia paperista, piippurasseista, paljeteista ja helmistä. Aika karun näköisiä keijut olivat muutaman kuukauden kuluttua, kun kasveja kastellessa nekin saivat osansa.

Tuolla on katon suojissa 15W Megamanin pienoisloisteputkikasvilamppu (5-sanainen yhdyssana!). Katon harjalla on pieni reikä, josta johto tulee läpi ja jolla valaisin/heijastin on kiinni. Tässä on vanhan Osramin kasvilampun heijastin, Megamanin heijastimen saisi varmaan viriteltyä samalla tavalla.

Muutoin uskon että tämä on hyvä paikka bonsaipuulle. Terraariomaiset olosuhteet tuntuvat olevan hyvästä.

Muutama yrttikin mahtuisi tuohon kasvamaan. Pitäisikö aloittaa myyntityö keittiöversiosta.

Ai niin, hyvää tammikuuta vaan kaikille!

tiistai 21. joulukuuta 2010

Pujoteltu wiandi

Ficus wiandin uudet oksat alkavat olla kunnossa.

Alla lähikuva kiinnikasvaneista oksista. Kuva on otettu kasvivalojen alla, siksi punertava sävy.
Takaa vasemmalta tulee oksa, joka näkyy epäterävänä. Siinä kohtaa, jossa oksa menee porattuun reikään, lähtee oksasta haara. Ulostuloaukko on rungon oikealla puolella. Se on se varsinainen oksa, jota olen tekemässä. En tiedä säästänkö vasemmalla olevaa oksaa, sillä se on sisäkaarteessa. Jos se jää puun taakse, voin säästää sen.

Keskellä on toisen tehdyn oksan sisäänmenoaukko. Siinäkin on haara, jotta saan samalla kertaa toisenkin oksan.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Kiinanlikusteri

Täytyy ruveta numeroimaan kasveja, ja laittamaan kasvin "nimi" tagiksi. Näin pystyy sitten seuraamaan yksilöiden kehitystä klikkaamalla kasviyksilön nimeä. Voisi käyttää nimeä kuten ls4. Siis Ligustrum sinensis nro 4. Tai eihän se kellekään mitään sano. "Ligustrum s. #4", tai jotain. Ei nyt ehkä vielä ole tarpeen.

Suurin osa kasveista on nyt esitelty. Oikeastaan, loputkin pitäisi esitellä, mutta taitaa se jokin kynnys olla minullakin. Olisi sitten historiaa mitä näyttää, jos niistä jotain tulee. Viisasta olisi vain kuvata kasveja jatkuvasti varastoon, ja näyttää vasta sitten jos jotain näytettävää tulee. Kuvaaminen ei kuitenkaan ole erityisen hauskaa, vaan aika rasittavaa puuhaa. Saan sen aikaiseksi lähinnä silloin kun teen tänne merkinnän.


Kiinanlikusteri on yksi lempikasvejani. Se viihtyy hyvin sisällä, eikä tunnu vaativan talvea. Tämän yksilön hankin helmikuussa tänä vuonna. Ostoperuste oli ehkä vähän outo, minua miellytti puun rungon alin 2 senttiä. Kuva helmikuulta:

Huono kuva. Ihan mitätön kasvi, mutta tuohon alimpaan oksaan asti kapenemä oli hieno, ja juuretkin kasvavat aika hyvin joka suuntaan.Tuossa vaiheessa en vielä ollut ihan varma siitä, mitä tälle tekisin. Luullakseni suunnittelin kaivertavani tuon keskitapin pois, ja tekeväni tästä jonkinlaisen luudan.

Ensimmäistä istutusta. Sahasin ja kaiversin pois tapin, ja typistelin puuta reippaasti. Tässä kävi sitten lopulta ilmeiseksi, että tämä suunnitelma ei ole kovin mielenkiintoinen. Alimman oksan yläpuolinen runko on liian suora pötkö.

Nyt sitten hypätäänkin yli puoli vuotta eteenpäin. Tässä oli neljä päähaaraa tuon alimman oksan lisäksi. Sahasin rungon halki haarojen välistä, jotta pääsin taivuttamaan niitä. Haarat olivat myös aivan liian pitkiä, noin 10 senttiä.  Kahden etumaisen ympärille kiersin tiukasti niintä,  ja taivutin niitä ulospäin. Alumiinilankoja muutama niinen alla. Oikeanpuoleinen haara katkesi, vasemmanpuoleinen onnistui. Takimmaiset haarat napsahtivat kokeiltaessa molemmat, ja niitä en päässyt taivuttelemaan. Eivät kuitenkaan kuolleet. Annoin takimmaisten haarojen toipua jonkun aikaa, ja kun kasvu oli taas voimakasta, lyhentelin niitä muutamaan otteeseen.



Nyt ollaan tässä. Runko on nyt paljon parempi. Takahaaroista en vielä tiedä mitä niillä teen. Taivutusta ne eivät kestä. Oikeanpuoleisessa on nyt 5 alkua - voisin säästää vain kaksi alinta esimerksi. Olisin ehkä voinut jättää takahaarojen välisen puun poistamatta... Tähtään mame-kokoon,  eli tuohon tuskin tulee korkeutta yhtään lisää. Molemmista takahaaroista luultavasti lähtee vielä pituutta pois, ja sitten alkaa latvuston kasvatus.

Nyt tämä saa taas kasvaa rauhassa, ehkä puolisen vuotta. Seuraavaksi voisi tehdä vähän kaiverrushommia, jotta selviää miten kannattaa edetä.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Fiikus kivellä

Tämä fiikus taitaa olla ollut väärin päin kaikki nämä vuodet. Tämä taitaa olla parempi kuvakulma?

Paksuutta on runkoon tullut paljon lisää viimeisen vuoden aikana (noh, monta milliä :), mutta ikävä kyllä lähinnä tuonne mihin on thread-graftattu (pujottelu-vartettu?) uusia oksia, eli ylös. Tuloksena on käänteistä kapenemaa.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Fukien tee

Olen pitänyt tavoitteenani laitella tänne blogiin ajan saatossa kaiken mitä teen bonsaiden tiimoilta. Ihan näin en ole toiminut, paljon on sellaisia kokeiluja ja hankintoja, joiden käsittely ei anna kenellekään mitään, ei edes minulle.

Kävijöitä on nyt blogissa ollut aika paljon. Kirjoittelen kuitenkin mitä sylki suuhun tuo, ilman mitään rimaa, monasti vain harjoitellakseni kymmensormijärjestelmää.. :D. Vitsivitsi. Kun maailmalta seuraa noita blogeja, ovat niistä monet sellaisia, etteivät parhaatkaan puuni ole niin hyviä kuin niissä huonoimmat. Enkä nyt vertaa mihinkään Walter Palliin, vaan ihan harrastajiin. Omat puut ovat tietysti minulle kiinnostavia, mutta en tosiaan ole kovin pitkällä tässä touhussa vieläkään. Yritän tässä sopertaa, että päiväkirjahan tämä vaan on. Vaikka tietysti se kivaa on, että lukijoita käy.

Minulla oli monta vuotta aika iso fukien tee. Se oli sellainen kiekura-mallsai, jossa kyllä oli oksat ulkokaarteissa ja runkokin kapeni kivasti. Se oli turhan korkea minulle, noin 50cm, ja vei tilaa kasvipöydällä aika paljon. Runko oli noin 6 sentin paksuinen. Koskaan en pitänyt siitä. Lopulta tajusin, että on aivan sama, kuinka se kehittyy, siitä ei silti koskaan tule kiinnostavaa puuta. Pätkäisin sen aivan tyngäksi ja istutin pieneen ruukkuun. Yllättäen se kuoli. En jäänyt sitä kaipaamaan. Olin tyytyväinen kun pääsin siitä eroon. Se meni aina talven aikana rumaksi. Lehdet kellastuivat ja tippuivat. Silloin se oli kahden 400W monimetallilampun alla, joten valoa oli tarpeeksi. Olen aika varma, että sen viihtymättömyys johtui sisäilman kuivuudesta.

Nyt on toiminnassa uudet kujeet, valaistus on vaihtunut loisteputkiin ja ympäristö terraariomaiseksi. Halusin testata, kuinka fukien tee pärjää näissä oloissa. Ostin tämän yksilön muistaakseni Viherpajasta viime keväänä.

Tässä oli mielestäni jotain ideaa. Rungossa on sopivasti kuollutta, ja siinä on tuollaiset lystit ulokkeet. Katkoin kaikki muut oksat pois paitsi kaksi alinta. Kun puun laittoi vinoon, toisesta oksasta tuli alaoksa, ja toisesta latva. Ei siinä mitään erikoista ole, mutta halusin tosiaan testata olosuhteita. Tee viihtyy erinomaisesti. Se on kukkinut koko ajan ja lykkää paljon uutta kasvua.


Tässä takapuoli, joka käy etupuoleksikin.

Materiaalina tämä on sellaista pikkunättiä. Rungossa ei ole kapenemaa ollenkaan, ja tuo suora osa tyveä on aivan liian pitkä. Runko on liian ohut ollakseen näyttävä. Olen vähän harkinnut ilmajuurruttaa puolet tyvestä pois:


Jos siitä nyt sitten saisi jotain tuollaista aikaiseksi. Lehdet ovat vaan niin turkasen suuria, ettei tämä oikein sovellu mame-kokoon. Tuntuu tällä yksilöllä olevan vielä ihan poikkeuksellisen isot lehdet, jopa 5-senttisiä olen napsinut pois. Näyttää tosin siltä, että kun kasvupisteiden määrä vähitellen kasvaa, lehtien koko pienenee.

Toinen mahdollisuus on kaivertaa puuta niin, että alaosaa pystyy levittämään vähän. Siten voisi saada sentin verran lisää leveyttä tyveen, ja vähän kapenemaa.

Voisi tämän hävittääkin, tai antaa pois, ja ostaa jotain kiinnostavampaa tilalle.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Puksipuu sisään kesken talven


Tämä puksipuu jäi pöydälle odottamaan talvehtimispaikkaa, jota ei sitten koskaan löytynyt. Puu oli tehnyt hankinnan jälkeen vain muutaman lehden, ja suhtauduin hyvin skeptisesti sen mahdollisuuteen talvehtia ulkona. Muutaman heikon puksipuun olen tappanut ulkona. Periaatteessa se on talvenkestävä (siis Buxus sempervirens), mutta ruukussa luulisin että se on siinä ja siinä.

Otin ensin sisään testimielessä muutamasta pakkasasteesta yhden pienen puksipuun, josta en niin välitä, nähdäkseni, kuinka se reagoi. Se reagoi hyvin - kasvatti lehtiä muutamassa päivässä enemmän kuin edellisen kesän aikana. Kaksi tai kolme talvea se on jo viettänyt ulkona.

Otin sitten sisään tämän isomman version. Pakkasta oli silloin jo 15 astetta. Laitoin puun muovipussiin varaston lattialle, jossa lämpötila on noin 10 astetta. Noin viikon kuluttua huomasin, että puu lykkää uutta kasvua. Istutin sen pikaisesti uusiksi, sillä sen ruukku oli haljennut, ja pistin valojen alle.

Nyt kiinnostaa sellainen asia, että toimiikohan tämä pikatalvetus tosiaan näin hyvin kuin nyt vaikuttaa. Olen tuonut sisään pakkasesta kosteaan ilmaan ja valojen alle viittä lajia puita, kahta lajia puksipuita (B. sempervirensejä, B harlandiita), sypressejä (Chamaecyparis thyoidesin, C. lawsonii var mikälie), ja kiinanjalavan. Kaikki voivat paksusti. Vielä ei kuitenkaan olla lähellekään voiton puolella. Vasta kesällä tietää, onko tämä toiminut.

Hirveästi kiinnostaisi nyt testata näitä muita hankalia, esim. japaninvaahteraa. Joutuu odottamaan ensi talvea.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Kiinanjalava päivitys

Tämän kiinanjalavan ja monta muuta puuta (ulmuksia, buxuksia, sypressejä) otin sisään ulkoa aivan pakastettuna. Laitoin puut pussihoitoon. Viimeisin puksipuu tuli sisään 15 asteen pakkasesta, ja sekin voi hyvin.

Tuolla puun historiaa. Puolivesiputous.

Mahdollinen kuvakulma on tämäkin.