lauantai 30. toukokuuta 2015

Kolmihammasvaahtera

Ostin joku aika sitten bonsai.de-puodista kolmihammasvaahteran, Acer buergerianum:


Kännykuva, sori. Myyntikuvasta katselin, että istuttamalla syvempään siitä voisi saada siitä puun aikaan. Kiinnostaa myös testata kylmälavaa, tätä mainostetaan Suomen oloihin erittäin talvenarkana. Tyvestä noin 5 senttiä. Satasen tämä maksoi, ja se on kyllä vähän yläkanttiin, kun kuvaa katsoo.

Tuohon yksilöön on lisätty juuret luulisin, porattu reikiä kylkeen ja laitettu oksia niihin. Muuten en keksi miten tuollaisia tasapaksuja tikkuja kasvaisi juuriksi. Todella rumia.


Kyllä on pienet lehdet tällä lajilla. Sopisi mame-kokoonkin. Eivät nuo kyllä vaahteran lehdiltä näytä, ankan räpylöiksi kutsuttiin jossain, ja se on hyvä määritelmä. Lehdet ovat kauniin kiiltäviä.



Istutin puun uusiksi niin suureen ruukkuun, että juuripaakku mahtui sinne uuteen asentoon ilman että siihen tarvitsi kajota ollenkaan. Aloitin vasemmalla olevan parin sentin paksuisen juuren operoinnin, poistin siitä  puuta päältä. Halkaisen sen sitten jossain vaiheessa. Jotain muutakin täytyy vielä nebarin kanssa viritellä, ja mikäs sen mukavampaa.

Mitähän tälle sitten tekisi. Luulen että en tee mitään tänä kesänä. Alin oksa tarvitaan tuossa, jotta se peittää ruman leikkuuarven. Loputkin oksat pitäisi kyllä langoitella että saisi käsityksen.

Oikealla olevan alaoksan yläpuolella on suora kohta, josta olisi hyvä kohta poikkaista puu, jos lyhentää haluaisi. Yläosasta saisi loistavan mamen, joka tietysti himottaa kovasti. Alaosa olisikin sitten ihan alkutekijöissään, vain alaoksa olisi paikoillaan. Jos uusia oksia tulisi sopivasti, tämän saisi shohin-kokoon, eli alle 20-senttiseksi. Jos latva olisi jossain tuolla, missä oksa oikealla on, puussa olisi aika mukavasti liikettä.

Mutta voisi sitä ihan noinkin kasvattaa, lyhentäisi vain esim. 5 senttiä ja alkaisi kehittää oksia.


torstai 28. toukokuuta 2015

Viinivaahteran kukkia

Viime vuonna hankin ison viinivaahteran, jolla sentään on jo puolen kymmentä alkua ja muutama lehtikin. Katkoin siitä isoja oksia, 2-5cm paksuja, ja törkin niitä eri paikkoihin puoliksi huumorilla, josko joku niistä lähtisi pistokkaana kasvamaan. Yksi näyttää lähteneen, mutta se onkin vähän erikoinen:


Se kukkii. En ennen muista nähneeni, että pistokas kukkii. Katsoin varovasti millainen tyvi tuolla pistokkaalla on, ja on se muutaman sentin paksu.

Tuon pitäisi varmaan antaa kasvaa kesä rauhassa, mutta koska se ei välttämättä talvehdi taivasalla, taidan istuttaa sen myöhään syksyllä ruukkuun ja talvehdittaa kylmälavassa. Olettaen että on silloin vielä hengissä.

maanantai 25. toukokuuta 2015

Kiinanlikusteri

Tässä taas yksi mallsai. Viime kesänä hankittu. Usein katkaisen kaiken alinta oksaa myöten, mutta muistaakseni tähän ei jäänyt mitään. Runko on noin 7cm tyvestä.


Kaivertelin katkaisukohtaa vähän. Lisää pitää kaivertaa vielä, nyt reikä on liian suuri ja ylhäällä. Olisiko tuo virtuaali parempi. Reunoihin tarvitaan vähän uutta puuainesta:



Voi olla että enemmänkin pitää ottaa. Nuolella merkkasin oksan, josta voisi tulla latva. Olisi kiva jos latva palaisi takaisin hiukan. Tätä täytynee langoitella kesän aikana. Kun latvaa saa kehittymään, pitäisi oksia langoittaa reilusti alaspäin. Latvan kanssa korkeutta voisi  tulla sentti pari lisää. Mame-muottiin tämä ei mahdu muutenkaan.


Nurja puoli luulisin. Muuten käypä tämäkin, mutta juuret ovat paremmat toisella puolella.

Maa-aines kannattaa suojata, ennen kuin alkaa dremelöidä, muuten se täyttyy puupölystä.



Tämä on kasvaa rehottanut pömpelissä T5 kasvilamppujen alla. Niiden intensiteetti ei ole riittävä kunnolliseen tiuhaan kasvuun. Lehtivälit on 2-senttisiä ja lehdet tuuman mittaisia. Ehkä jos oikein vähällä lannoitteella kasvattaa, voisi toimia. Nyt laitoin tuon ulos, likusteri viihtyy ulkona hyvin, enkä ole huomannut sen kanssa samanlaisia sopeutumisongelmia kuin  fiikuksilla. Syksyllä sitten, jos kasvu on ollut hyvää kesän aikana, pitäisi laittaa puu monimetallilamppujen alle, jos suurempi intensiteetti pienentäisi lehtiä ja lyhentäisi lehtivälejä.

Talven aikana nämä sitten tuppaavat taantumaan, mutta jos seuraavan kesän jäljiltä ollaan taas vähän edistytty tähän kesään nähden, niin homma kannattaa. Minulle tuo on aika hyvä jo nyt.

Löytyi kuva puolen vuoden takaa suoraan pömpelissä kuvattuna. Ensimmäinen uusien oksien typistys takana. Olen antanut oksien kasvaa noin 15-senttisiksi, sitten olen typistänyt ne kahteen kasvupisteeseen.



torstai 21. toukokuuta 2015

Okakuusi

Huomasin että tämähän on hankittu jo vuonna 2010. Eipähän ole ollut vauhdikasta etenemistä! Tunnisteella "Okakuusi" löytyy muutama vanha kuva.


Paras asia tässä on, että kaarna on kehittynyt kauniisti. Samalla on kuitenkin tullut esiin kumma juttu, tyvellä kaarnaa ei ole, ja puu vähän kapeneekin alaspäin... Tuohan onkin vartettu. Kaikkien näiden vuosien jälkeen, nyt vasta huomasin. Vartettu hyvin siististi, mutta röpelön kaarnan puuttuminen tyveltä haittaa kyllä kovasti. 

Tämä on ollut aika hidas käänteissään. Latvaan se tahtoo tehdä valtavia silmuja, ja alas sitten vähän ja pieniä. Tälle olen yrittänyt tehdä "energian tasapainottamista", eli latvasta poistanut lähes kaikki silmut, ja kaikki suuret, ja alaoksilta ei poisteta mitään. Viime vuonna lannoitin tätä aika voimakkaasti raemaisella lannoitteella, ja se tekikin todella suuria ja meheviä neulasia. Nehän eivät sovi kuvaan ollenkaan. Lannoituksen seurauksena kuitenkin myös uusia silmuja tuli reilusti, ensimmäistä kertaa, ja myös alaoksille. Aion jatkaa samaan malliin, runsasta lannoitusta, paljon aurinkoa ja aika paljon vettä myös, koska tämä tuntuu siitä pitävän. Ehkä sitten taas viiden vuoden kuluttua katsotaan missä ollaan. 

Mutta tuo varttaminen. Pystyisiköhän tätä tyvijuurruttamaan? Jos pystyisi, voisi asennon päättää itse. Nebarihan tältä puuttuu täysin. 

tiistai 19. toukokuuta 2015

Kylläinen?

Tuollainen olisi kaupan bonsai.de-myymälässä. Koreanpyökki. Korkeus ilman ruukkua 38cm, josta laskettuna tyvi on 8-10cm. Nebaria ei ole, ja 360-asteen kuva kertoo, että rungossa on reippaasti käänteistä kapenemaa jostain suunnista. Tuote L004_5, jos kiinnostaa. Hinta on 298 euroa, mikä on aika kohtuullinen tuosta rungosta. Sitten kun runko on parempi ja nebari on kohdillaan, hinnat ovat 2-4-kertaisia. Tämä on talvenkestävä laji, vink vink, tunnetusti talvehtinut ulkona Tampereen tietämissä, vyöhykettä 2-3.

Päädyin siihen, että ostan tämän. Ihan suoraan ei raaski, joten möin yhden vähälle käytölle jääneen kameran. Nyt olisi sitten rahat näpeissä, ja puu tuossa, mutta ei oikein hotsita. Mikähän  on vialla, onkohan kuumetta tms.

Pikainen laskutoimitus sanoo, että tänä vuonna on tullut ostettua tai kerättyä 10 uutta puuta. Viime vuonna tuli hankittua saman verran. Voisiko olla, että olen KYLLÄINEN?

lauantai 16. toukokuuta 2015

Prunus incisa

Hankittu keväällä 2012. Viime kesänä istutin lavaan. Japaninkääpiökirsikka on suomalainen nimi tälle. Englanniksi Fuji cherry.


Sori vaan, taas on huonoa kuvaa. Lehdet ovat erittäin pienet, 1-2 senttiset. Tämän luvataan kasvavan metrin pari korkeaksi puuksi tai pensaaksi. Loistava bonsaiehdokas. 

Ostaessa tämä oli täynnä kauniita hiukan vaaleanpunaiseen vivahtavia valkoisia kukkia, mutta kun sain kasvin kotiin, ne olivat kaikki varisseet. Nyt puu teki muutaman pienen kukan. 

Kestävyyttä luvataan vyöhykkeelle 1. Laitoin kasvin ympärille isoja kiviä, ne tasaavat hyvin lämpöä. Lavan päällä oli puoli metriä lunta. Hyvin lähti keväällä kasvamaan, yksikään oksa ei ole kuollut talvella. Normitalvesta nämä selviävätkin varmaan hyvin. Se on se yli 20 asteen pakkanen ilman lunta, joka säännöllisen epäsäännöllisesti iskee tänne, ja tappaa tämmöiset.

Suunnitelma on kasvattaa tätä maassa (tai lavahan tuo on) kunnes runkoa on riittävästi. Sitten ruukkuun, ja talvet kylmälavassa. Pienenä puuna tuon voisi hyvin istuttaakin kylmälavaan.

Kaksi edellistä talvea tämä on talvehtinut kotimaisten seassa, ruukussa ja puulaatikossa tai miksi tuota kutsuisi, kasvipöydässä siis. 

torstai 14. toukokuuta 2015

Mänty

Vanhin mäntyni, joka on kestänyt kyydissä jo kymmenisen vuotta. Tässä ei ole kerta kaikkiaan mitään ideaa, tämä on pelkkä harjoitusvastustaja, jotta oppisin vähän männyistä. Käänteistä kapenemaakin löytyy.


Taivutin ylemmän oksan pystyyn että koko kauheus näkyy. Alaoksassa harjoittelin varttamista, oksa on pyöräytetty lenkille ja vartettu itseensä kiinni. Lenkki ei vielä ole ihan kuollut. Alaoksasta sen verran, että kaveri kävi kylässä, ja kun kysyin mielipidettä tästä, tuomio oli etä alaoksa kannattaa hävittää :-). Yritän kyllä säästää sen, kun olen noin paljon nähnyt vaivaa.





Päätin yrittää tehdä puusta niin kompaktin kuin mahdollista. Männyn oksat ovat kuin kumia!


Suunnitelma on, että 1 muodostaa alaoksan, 2 seuraavan, 3 menee kainalon alta taakse, siitä tulee oksa vasemmalle taakse, 4:sta tulee 3 oksaa, yksi oikealla ylös, ja kaksi taakse. 5:sta tulee latva.

Saas nähdä :-).

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Kääpiökuusi

Tuli käytyä Järvenpään pihapalvelussa, joka oli positiivinen yllätys. Siellä on paljon ylivuotisia kasveja. Sieltä olisi helposti voinut ostaa vaikka 10 puuta. Vuorimänty ja kääpiökuusi tarttui mukaan.


Ei kovin hyväkuntoinen yksilö, mutta hyvin tullut rakennetta ostajaa odotellessa. Nyt on huonoja kuvia, oli aika pimeätä jo kun räpsin. Puu ei ole noin vihreä, vaan vähän sairaan kellertävä.

Tuossa on vain yksi puu, jonka runko jatkuu ruukun pohjaan asti. Rungossa ei ole mitään mielenkiintoista, minua kiinnostaa tehdä tästä ryhmä. Jokaisella noista oksista on jo omiakin juuria, mutta pidän ne yhdessä.Katkaisin tyvestä runkoa alimman 5 senttiä, seuraavassa istutuksessa menee sitten seuraava pätkä jne, kunnes puu mahtuu bonsairuukkuun.


Istutus samaan ruukkuun takaisin. Maa-aineksena kissanhiekkaa ja kuoriketta. Nyt puun pitäisi antaa levätä ensi kevääseen, mutta saa nähdä maltanko, langoittelu himottaa kovasti.