Näytetään tekstit, joissa on tunniste LS4. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste LS4. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. joulukuuta 2011

Likusteri


Oli kovin tumma kuva ja jouduin lisäämään valoa ja kontrastia, koska en viitsi ottaa uusiksi. Tämä vesseli on nyt suunnilleen siinä mihin olen pyrkinytkin. Taakse tarvitaan lisää kasvua, lehdet saisivat olla pienemmät, mutta voi hyvinkin olla, että paljon tämän parempaan en pääse. Sisällä ei yksinkertaisesti saa aikaiseksi kovin tiheätä kasvua. Split trunk kaipaisi hienosäätöä, sen kyllä voisi tehdä. Ja toki tuo on kaksiulotteinen, ja oksat pitäisi selkeämmin erottaa toisistaan.

Voisi tietysti kokeilla, jos saisi tänä talvena oksan tai pari taakse antamaan syvyyttä, ja ensi keväänä voisi laittaa puun ulos sopivaan = pienempään ruukkuun, ja keskittyä kesällä pienentämään lehtiä. Loppukesästä voisi sitten kuvata sen, ja melkein tekisi mieli sanoa, että se on sitten siinä. En tarkoita että puu olisi mitenkään valmis, sehän on ihan alkutaipaleella. Haluaisikohan joku muu jatkaa?

perjantai 17. joulukuuta 2010

Kiinanlikusteri

Täytyy ruveta numeroimaan kasveja, ja laittamaan kasvin "nimi" tagiksi. Näin pystyy sitten seuraamaan yksilöiden kehitystä klikkaamalla kasviyksilön nimeä. Voisi käyttää nimeä kuten ls4. Siis Ligustrum sinensis nro 4. Tai eihän se kellekään mitään sano. "Ligustrum s. #4", tai jotain. Ei nyt ehkä vielä ole tarpeen.

Suurin osa kasveista on nyt esitelty. Oikeastaan, loputkin pitäisi esitellä, mutta taitaa se jokin kynnys olla minullakin. Olisi sitten historiaa mitä näyttää, jos niistä jotain tulee. Viisasta olisi vain kuvata kasveja jatkuvasti varastoon, ja näyttää vasta sitten jos jotain näytettävää tulee. Kuvaaminen ei kuitenkaan ole erityisen hauskaa, vaan aika rasittavaa puuhaa. Saan sen aikaiseksi lähinnä silloin kun teen tänne merkinnän.


Kiinanlikusteri on yksi lempikasvejani. Se viihtyy hyvin sisällä, eikä tunnu vaativan talvea. Tämän yksilön hankin helmikuussa tänä vuonna. Ostoperuste oli ehkä vähän outo, minua miellytti puun rungon alin 2 senttiä. Kuva helmikuulta:

Huono kuva. Ihan mitätön kasvi, mutta tuohon alimpaan oksaan asti kapenemä oli hieno, ja juuretkin kasvavat aika hyvin joka suuntaan.Tuossa vaiheessa en vielä ollut ihan varma siitä, mitä tälle tekisin. Luullakseni suunnittelin kaivertavani tuon keskitapin pois, ja tekeväni tästä jonkinlaisen luudan.

Ensimmäistä istutusta. Sahasin ja kaiversin pois tapin, ja typistelin puuta reippaasti. Tässä kävi sitten lopulta ilmeiseksi, että tämä suunnitelma ei ole kovin mielenkiintoinen. Alimman oksan yläpuolinen runko on liian suora pötkö.

Nyt sitten hypätäänkin yli puoli vuotta eteenpäin. Tässä oli neljä päähaaraa tuon alimman oksan lisäksi. Sahasin rungon halki haarojen välistä, jotta pääsin taivuttamaan niitä. Haarat olivat myös aivan liian pitkiä, noin 10 senttiä.  Kahden etumaisen ympärille kiersin tiukasti niintä,  ja taivutin niitä ulospäin. Alumiinilankoja muutama niinen alla. Oikeanpuoleinen haara katkesi, vasemmanpuoleinen onnistui. Takimmaiset haarat napsahtivat kokeiltaessa molemmat, ja niitä en päässyt taivuttelemaan. Eivät kuitenkaan kuolleet. Annoin takimmaisten haarojen toipua jonkun aikaa, ja kun kasvu oli taas voimakasta, lyhentelin niitä muutamaan otteeseen.



Nyt ollaan tässä. Runko on nyt paljon parempi. Takahaaroista en vielä tiedä mitä niillä teen. Taivutusta ne eivät kestä. Oikeanpuoleisessa on nyt 5 alkua - voisin säästää vain kaksi alinta esimerksi. Olisin ehkä voinut jättää takahaarojen välisen puun poistamatta... Tähtään mame-kokoon,  eli tuohon tuskin tulee korkeutta yhtään lisää. Molemmista takahaaroista luultavasti lähtee vielä pituutta pois, ja sitten alkaa latvuston kasvatus.

Nyt tämä saa taas kasvaa rauhassa, ehkä puolisen vuotta. Seuraavaksi voisi tehdä vähän kaiverrushommia, jotta selviää miten kannattaa edetä.