sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Tuija

Tämä tuija alkaa ehkä saada jotain itua itseensä, tai sitten ei. Jatkan kuoren poistoa vähitellen.  Jos teen nuo väylät kerralla, luulisin että oksat kuolisivat siihen. Latvasta pitänee vielä reilusti ohentaa kuollutta puuta, jotta kapenema olisi jotenkin yhtenäinen. Alimman oksan on annettava kasvaa rauhassa. Muista voi kärkiä nyppiä.

Käsittelin kuolleen puuaineksen tänään jin-aineella, siksi tuo keltainen väri. Se muuttuu valkoiseksi hetkessä.

Tässä puussa on niin paljon vikoja, että en tiedä tuleeko siitä koskaan yhtään mitään. Oikeastaan ainut oikein hyvä juttu siinä on leveä tyvi. Kuollut oksantynkä alhaalla menee väärään suuntaan. Sen pitäisi kasvaa alaspäin, kuten muutkin alaoksat. Luulisin.

Ylempi oikeanpuoleinen oksa taitaa olla tärkeä. Sille voisi kasvattaa toisen haaran alaspäin täyttämään tuota tyhjää tilaa. Pitäisikin yrittää tehdä virtuaalinen versio harjoitusmielessä.

No siinä se on:


Lisäsin oksan ja poistin kuolleen puun latvasta. Reippaasti lisää tuuheutta oksiin vielä. Ehkäpä jotain tuollaista voisi askarrella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti