sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Likusterin istutus

Istutin likusteritöpön vasta toista kertaa. Likustreillahan on ihan kohtuuttomat juuret. Nämä olivat metriset!


Istutusalustana oli melkein puhdas akadama + vähän turvetta. Toimi oikein hyvin.


Hyvän näköinen juuripaakku jo tässä vaiheessa. Uudeksi maa-ainekseksi tuli kissanhiekan, lecasoran, hiekan, turpeen ja kookoskuidun sekoitus.

Noudatin tässä kaavaa, johon olen viime vuosina siirtynyt (sisäpuilla). Ostan yleensä puun rungon perusteella. Katkaisen puun siitä kohtaa, jossa tyven kapenema loppuu, ja kasvatan puulle uudet oksat. Puuta ei kannata istuttaa uusiksi heti oston jälkeen, vaan puu katkaistaan, ja otetaan vastaan kaikki se uusi kasvu mitä saadaan. Jos oksia tulee paljon samaan kohtaan, kannattaa poistaa suurimmat silmut/oksat. Uusia oksia tulee (ainakin tällä likusterilla ja useilla fiikuksilla joita olen kokeillut) ainakin kahden kuukauden ajan. Huonolle paikalle tulevat silmut poistetaan myös. Jos tätä ei tee, puu kasvattaa tietyn määrän silmuja, ja kun niitä on tarpeeksi, uusia ei tule.

Tämä viettää kesän ulkona, ja nyt oli siksi hyvä hetki istutukselle. Puu ehtii hyvin toipua ennen kuin joutuu aurinkoon.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti