tiistai 27. huhtikuuta 2010

Tammi

Tänään keräsin Tammen. Vantaan Ikean vierestä. Löysin sen viime syksynä, mutta mukaan en sitä silloin saanut, koska sillä oli olevinaan vain kaksi isoa juurta, jotka menivät kallion rakoon. Katkaisin syksyllä toisen juurista, ja kävin nyt tarkastamassa tilannetta. Juuria olikin jo yllättävän paljon.

Päätin nostaa puun ylös, vaikka en kyllä ole aivan varma siitä, oliko nyt oikea hetki. Jos olisin odottanut vuoden, juuret olisivat saattaneet olla vielä paljon paremmat. Toisaalta - ei varmaankaan ole sattuma, ettei puulla ole juuria siinä missä se kasvaa. Luulen, että matala kallionrako kuivuu täysin kesän aikana. Maata siinä on noin litra tai kaksi. Silloin kaikki nyt kasvaneet uudet juurit olisi menetetty. Olin myös katkaissut toisen puun pääjuurista, ja silloin kesä olisi saattanut olla sille liian kova koettelemus. Se olisi voinut kuolla.

Päädyin siis nostamaan puun ylös jo nyt. En aio kuvata sitä vielä pitkään aikaan. Jos menetän sen, siinä on kärsimystä tarpeeksi. Tässä kuitenkin pieni maisti. Katkoin muutaman pitkän verson pois helpottaakseni puun sopeutumista. En totisesti tiennyt, että tammi voi kasvaa tällä tavalla:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti