sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Tyhjäkäyntiä

Kävin Bauhausissa ja käteen tarttui sypressi. Tästä on minulla tullut tapa syksyisin, ostelen näitä ja värkkään niistä jotakin, halpoja kun ovat. Nämä eivät pysy vuosia hengissä sisällä, eivätkä kestä meikäläisiä talvia. En siis ole suhtautunut näiden kanssa touhuamiseen ollenkaan vakavasti. 

Parin vuoden kokemuksella voin sanoa, että lawsoninsypressi talvehtii kylmälavassa. Jos jotain hauskaa sattuu syntymään, ja jos puu vielä jää henkiin, niin mikäs siinä. 

"Oikean" yksilön valinnassa meni noin minuutti. Otin kolmannen mukaan, koska sillä oli paksu lyhyt tyvi. Hinta parikymppiä. 


Savet lähtevät juurista melkein itsestään.


Hiusjuuret ovat aika kuivia. Juuret murtuvat taivutettaessa, joten poistin kaikki sellaiset paksummat juuret, jotka eivät kestäneet taivutusta ruukkuun. Hiusjuuria on ehkä riittävästi?


Istutusalusta, akadama/hohkakivi/laavakivi/kissanhiekka. Lyhensin yläosaa sen verran, että mahtuu kylmälavaan.


Tuossa tuleva etupuoli. Kapenemaa on 6cm => 0 noin 12 sentin matkalla, joten shohin onnistuu sen puolesta.

Lukijakilpailu! Jääkö henkiin?

Vastauksia seuraavasti:

  1. Ei toivoakaan! Kuollut keväällä.
  2. Elossa keväällä
  3. Elossa vuoden kuluttua
  4. Elossa 3 vuoden kuluttua. 
Oikein vastanneita ei rangaista millään tavalla. 

8 kommenttia:

  1. Vaihtoehto 4 :) On pakko uskoa kylmälavallesi. Hiusjuuren kuivuus onkin ehkä ongelma mutta kun kasvi oli vielä hienonäköinen uskon pärjäämään.

    VastaaPoista
  2. Sanoisin normaalisti 4, mutta sanon 1 ihan vain siksi että tulee muitakin vastauksia :D

    VastaaPoista
  3. 3. Toivottavasti en vastaa väärin rangaistuksen pelossa.

    VastaaPoista
  4. :-) Mitähän palkintoa se viherbonsai ajatteli antaa tästä. Pitäskö itsekin osallistua.

    VastaaPoista
  5. No siis Janilla on homma hallussa eli ehdottomasti 4.

    VastaaPoista
  6. Kohteliasta porukkaa :). Viherbonsain palkinto mielessä, osallistun itsekin, sanotaan 2, niin ei tarvitse jakaa.

    VastaaPoista
  7. Tiukka numero 3 :)

    VastaaPoista