torstai 17. syyskuuta 2009

Kiinanjalava

Olen mielessäni jakanut bonsaipuina kasvatettavat lajit kolmeen ryhmään. On trooppiset puut, kuten fiikukset, jotka pärjäävät sisällä eivätkä kaipaa talvea. On kotimaiset puut, jotka pärjäävät ulkona ympäri vuoden. Ja sitten on väliinputoajat, jotka eivät pärjää sisällä eivätkä ulkona. Tähän ryhmään lankeaa suurin osa yleisesti bonsaina myytävistä lajeista.

Niiden kasvatus vaatii aika paljon perehtymistä ja eriasteista virittelyä. Suurin osa niistä haluaa monta kuukautta pitemmän kesän kuin mitä meillä on tarjota. Niiden käsitys sopivasta talvesta on noin viisi astetta plussan puolella, ja tällaista ne haluaisivat ottaa vastaan kuukauden max kaksi vuodessa. Joku toki pystyy tällaiset olosuhteet tarjoamaan, maakellarin tai talvipuutarhan tai lämmittämättömän huoneen tai jonkin muun avulla.

Olen aika paljon sitä mieltä, että enimmäkseen tekisimme harrastajina palveluksen itsellemme, jos vain unohtaisimme tämän ryhmän kokonaan. Ei ole mitään "oikeita" bonsai-lajeja. Yleisimmin myytävät puut ovat niitä, jotka menestyvät parhaiten siellä, missä puita kasvatetaan, ja jossain määrin siellä, missä ovat suurimmat markkinat. Jos japanilaiset olisivat eläneet muutaman tuhatta kilometriä pohjoisempana, eivät he olisi kasvattaneet japaninvaahteraa, vaan vaikkapa mongolianvaahteraa tai jotain muuta ilmastoon sopivaa lajia.

Pahimmillaan uhraamme aikaa ja vaivaa johonkin kasviin, joka muutaman vuoden kuluttua alkaa menettää elinvoimaansa ja pikkuhiljaa kuihtuu pois. Emme ehkä huomaa, että todellinen kuolinsyy on sopimattomat olot, vaan syytämme itseämme, luulemme oppineemme jotain, ja yritämme uudestaan. Ja taas jonkin vuoden ajan kaikki näyttääkin paremmalta.

Sellainen alustus, ja sitten asiaan, eli puuhun, joka ei virittelemättä menesty: kiinanjalavaan. Minulla on nyt näitä kaksi. Toinen on OK:
Ja perinteinen runkokuva:
Tyvestä tämä on noin 7 senttiä, mikä on näin pienelle jässikälle aika hyvin. Ostopaikka Bauhaus. Tuossa kulmassa näkyy hyvin varren mötti, jolle pitää jotain tehdä. Vähintään sen kohdalta voisi kasvattaa oksan, mutta luultavasti se ei riitä.

Tarkoitukseni on ollut pitää tämä ulkona pakkasöihin asti, ja sitten ottaa se sisään lamppujen alle ja kosteaan ilmaan, ja toivoa parasta. En ole kuitenkaan ollenkaan varma, että se kannattaa, saattaa olla, että se pitäisi ottaa sisään jo nyt. Se kuitenkin kasvattelee varovaisesti uusia oksia kaiken aikaa.

Näytetään nyt tämäkin, vaikka tämä onkin suuri häpeä:
Näillä kiekuroilla ei ole juuri sijaa minun sydämessäni. Nämä tällaiset eivät näytä puilta, vaan ne näyttävät massatuotetuilta bonsailta. Ostin tämän siksi, että tarkoitus oli testata jotain über-suojausta talven varalle, esim henkilökohtaista styrox-laatikkoa, jossa kuoriketta, ja sitten pahvilaatikkoon, joka ulkovarastoon suojausten alle. Pidän aika varmana, että puu tähän kyllä kuolee, ja siksi minulla tämä onkin - se maksoi alle kympin muistaakseni. Halpa uhri vinksahtaneen tieteen alttarille.

Nyt en kuitenkaan ole enää varma asiasta. Tuon kauheuden keskellä saattaakin asua ihan siedettävä bonsai, keksitkö mikä? Noh, en malta olla kertomatta: Säästän vain tuon ensimmäisen oksan. Joko tuosta ensimmäisestä mutkasta jää kuollutta puuta, tai sitten ei jää sitäkään.

2 kommenttia:

  1. Moi! Olen huomannut ihan saman ja olen samaa mieltä näiden lajien mielekkyydestä Suomen oloissa. Väkevä kirjoitus.

    Pidän tästä blogista todella paljon. Kiitos!

    T.VK

    VastaaPoista
  2. Mä olen sittemmin siirtynyt vankasti virittelyn puolelle. Kylmälavassa onnistuu jallunkin kasvatus ilman ongelmia, samoin japaninvaahteran ja monen muun lajin. Halpa, yksinkertainen ja toimiva ratkaisu.

    Kiitti kommentista!

    VastaaPoista