keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Puksipuu sisään kesken talven


Tämä puksipuu jäi pöydälle odottamaan talvehtimispaikkaa, jota ei sitten koskaan löytynyt. Puu oli tehnyt hankinnan jälkeen vain muutaman lehden, ja suhtauduin hyvin skeptisesti sen mahdollisuuteen talvehtia ulkona. Muutaman heikon puksipuun olen tappanut ulkona. Periaatteessa se on talvenkestävä (siis Buxus sempervirens), mutta ruukussa luulisin että se on siinä ja siinä.

Otin ensin sisään testimielessä muutamasta pakkasasteesta yhden pienen puksipuun, josta en niin välitä, nähdäkseni, kuinka se reagoi. Se reagoi hyvin - kasvatti lehtiä muutamassa päivässä enemmän kuin edellisen kesän aikana. Kaksi tai kolme talvea se on jo viettänyt ulkona.

Otin sitten sisään tämän isomman version. Pakkasta oli silloin jo 15 astetta. Laitoin puun muovipussiin varaston lattialle, jossa lämpötila on noin 10 astetta. Noin viikon kuluttua huomasin, että puu lykkää uutta kasvua. Istutin sen pikaisesti uusiksi, sillä sen ruukku oli haljennut, ja pistin valojen alle.

Nyt kiinnostaa sellainen asia, että toimiikohan tämä pikatalvetus tosiaan näin hyvin kuin nyt vaikuttaa. Olen tuonut sisään pakkasesta kosteaan ilmaan ja valojen alle viittä lajia puita, kahta lajia puksipuita (B. sempervirensejä, B harlandiita), sypressejä (Chamaecyparis thyoidesin, C. lawsonii var mikälie), ja kiinanjalavan. Kaikki voivat paksusti. Vielä ei kuitenkaan olla lähellekään voiton puolella. Vasta kesällä tietää, onko tämä toiminut.

Hirveästi kiinnostaisi nyt testata näitä muita hankalia, esim. japaninvaahteraa. Joutuu odottamaan ensi talvea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti