maanantai 28. heinäkuuta 2014

Löydetty: mongolianvaahtera

Löysin pyöräillessä jotain, joka vauhdissa vaikutti mongolianvaahteran lehdiltä:


Paikka oli Kehä III:n viereinen pyörätie. Siellä on käynnissä parannustoimet, tuossa oli irtomaata. Löysin rungontyngän ja nostin ylös:


Katkoin paksut juuret pois, jotta puu mahtui pyörälaukkuun. 


Aika namupala.. Leveys maarajasta on noin 8-10 senttiä, vähän suunnasta riippuen. Vielä kuivan näköinen, mutta parempaan päin menossa.

Hieman huvittavaa, koska olin ollut bonsai-kaverini Hakimin kanssa tutkimassa Sipoon kallioiden antia, ja aika rankan helteisen päivän saldo oli pyöreä NOLLA. Näimme todella hienoja ja inspiroivia puita, mutta kaikki hyvät olivat niin lujassa kallionraoissa, että nostamista ei voi ajatellakaan. Emme toki olleet nyt nostamassakaan, vaan tutkimassa tilannetta. Kotimatkalla sitten ihan ihmisen käden jäljiltä löytyy tälläinen.

Voimalinjojen alustat, teiden laidat, rakennustyömaat, siellä ne bonsaipuut odottavat ottajaansa. Ovat vieläpä kerättävissä ilman omantunnontuskia, tämäkin oli täysin kuolemaan tuomittu.

4 kommenttia:

  1. Hei Jani! Olen lukenut sun blogia nyt vuoden tai pari. Olen aloittanut bonsaiharrastukseni syksyllä 2012 kun muutin viimein pois parvekkeettomasta kerrostaloasunnosta.

    Tänä kesänä olen aloittanut puita käsittelevän blogin: http://www.tree-fiddy.net/

    Ja minullakin on nyt mongolianvaahtera: http://www.tree-fiddy.net/tag_acer-tataricum.html (Siirryn varmaan kyllä käyttämään nimeä Acer ginnala.)

    Tiedätkö mitään Kitabi ry:n toiminnasta? Yritin joskus talvella liittyä siihen, mutten saanut koskaan mitään vastausta sähköpostiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ronja! Kiitti kommentista, ne aina lämmittävät. Kiva blogi sinulla!

      Parveke on haastava ympäristö, mutta mahdollistaa ulkopuiden kasvattamisen. Talvehditus voi olla epävarmaa. Itse talvehditin puuni siirtolapuutarhapalstalla silloin kun olin parvekkeen varassa. Pienikin maapläntti olisi hyvä, niin että puut voi haudata ruukkuineen maahan, tai alimman parvekkeen alusta tms.

      Kitabi on nyt tauolla, varmaankin jatkaa toimintaansa jossain vaiheessa. En ole ollut siinä mukana, mutta pitäisi kyllä.

      Keräämme pienellä porukalla puita, siihen poppooseen pääsee aina mukaan. Aktiivisuutta enempi keväällä, mutta nyt skouttaillaan materiaalia.

      Bonsainet.fi foorumi, onko tuttu?

      Laittelen sulle viestiä blogisi kautta.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Acer ginnala on käsittääkseni vanha nimi.

    VastaaPoista

Anonymous comments allowed because of public demand.