Mänty

Minulla on vain yksi mänty (jaa, on toinenkin, mutta se ei jää henkiin). En ole kovin hyvin onnistunut mäntyjen kanssa, ja olen tullut varovaiseksi. En ole kokeillutkaan tavallisella männyllä kuin kahdesti ennen tätä.

Tämä yksilö kasvoi kalliolla, ja sain sille mukaan valtavat juuret. Puu kasvoi paksussa pehmeässä sammaleessa. Keräysaika oli kesä 2007. Jonkun Helsingistä lähtevän tien varrelta kalliolta tämän löysin. Maana on karkeaa hiekkaa ja kuoriketta, muistaakseni noin 70/30 suhteessa. Juuriin en ole sen jälkeen koskenut, koska kasvu on ollut vähäistä sekä maan päällä että alla. Ensi keväänä lienee jo pakko ruukuttaa puu uudestaan.

Ensimmäisenä kesänä puu ei tehnyt kerrassaan mitään. Jotkut vanhat silmut lähtivät kasvamaan vuoden 2008 keväällä, ja kesän mittaan noiden pitkien oksien kärkiin tuli pienenpieniä silmuja. Napsin joitakin uloimpia silmuja varovaisesti pois, jotta puu innostuisi tekemään uusia silmuja lähemmäs runkoa. Tänä keväänä näin kävikin, ja napsin edelleen muutamia uloimpia silmuja pois.

Nyt syksyä kohti silmuja on muutamia kymmeniä jopa, ja osa aika isoja. Odottelen ensi kesäksi jo hieman enemmän kasvua. Hirveän hidasta tämä on. Ennen kuin tuosta tulee bonsai, jolla on järjelliset oksat, aikaa on kulunut varmasti 15 vuotta. Epäilemättä tässä välissä ehtisi kerätä monta otollisempaa yksilöä. Harjoittelen kuitenkin tällä, kunnes minusta alkaa tuntua siltä, että olen vähän enemmän sinut mäntyjen kanssa.

Muotoilua olen miettinyt sen verran, että tässä väliaikana tuota voisi kasvattaa puun tyyliin "Alpine pine". Tällä tarkoitetaan sellaista puuta, jonka oksien kärjet roikkuvat suoraan alaspäin. Taustana on puu, jonka on muotoillut jokatalvinen lumikuorma. Oksien sopii hyvin olla katkenneita ja muutkin kaunistelemattomat jäljet luonnonvoimista ovat toivottavia. Naturalistinen tyyli siis. Tästä tyylistä on asiaa mm. Herb Gustafsonin kirjassa Miniature Bonsai, ja Walter Pall on myös tehnyt tällaisia. Ja tietysti moni muukin, tämä on yksi niistä tyyleistä, joita eurooppalaiset ja pohjoisamerikkalaiset ovat kehittäneet yrityksenä löytää enemmän ilmaisun vapautta usein kaavamaiseen bonsai-estetiikkaan.

Sain herätyksen tähän tyyliin viime kesänä Gotlannissa. Siellä männyt kasvavat aivan omalla tavallaan. Muistan hyvin yhdenkin puun, jolla oli aika vähän oksia, mutta kaikki oksat ulottuivat lähes maahan asti. Aivan latvasta lähtien siis. Kasvutavaltaan oksat olivat kuin meikäläiselläkin männyllä, jossa uudet oksankärjet tulevat yleensä vähän vanhojen alle ja eteen. Puu oli ehkä 5 metriä korkea, ja latva ja muut oksat ulottuivat verhona liki maahan asti. Tuollaisen oksan kasvun on täytynyt kestää satoja vuosia.

Siitä en saanut kuvaa otettua, joten näytetäänpä toinen Gotlannin mänty, monihaarainen (blogini otsikkopalkin taustana muuten):
Aika ohkaisissakin oksissa on hieno kilpikaarna. Kaunis puu, mutta ei kyllä mitenkään liity "Alpine pine"-tyyliin :). Ja minulla on kyllä ohjelmistossa sen oppiminen, miten mänty ylipäänsä pidetään hengissä ja saadaan kasvamaan.