lauantai 26. joulukuuta 2009

LED-valot 2 viikkoa

Ledilamput ovat nyt olleet käytössä 2 viikkoa. Se ei ole paljon, mutta kyllä nyt jo voi jotain sanoa. Toimivatko valot? Kyllä toimivat.

Yllä olevassa kuvassa näkyvät tupsut versojen kärjissä ovat LED-valojen aikana syntyneet (Montereynsypressi Cupressus macrocarpa). Ero kasvussa oli välitön. Tässä yksittäinen verso:


Ledit ovat tulleet tuossa tummemman palkin kohdalla. Sitä ennen kasvu oli tasaista: 2 millin välein kaksi noin 2-4 mm pitkää neulasta. Haaroja ei juuri tullut. Nämä versot kasvavat, kunnes ne katkaisee. Valaistuksena oli loisteputket (2kpl), mutta ei mitenkään ideaalisesti sijoitettuna, vaan liian kaukana.

Ledien aikana kasvu on tiheätä, versoa ei näy neulasten välistä. Neulaset ovat selkeästi pidempiä, noin 7-8 millisiä. Mikä kaikkein tärkeintä, tuon kuvassa olevan verson kärjessä on kaikkiaan 5 haaraa jo nyt.

Kun haarautuminen on noin villiä, neulaset lyhenevät kyllä. Niin käy automaattisesti, kun kasvupisteiden määrä kasvaa, mutta juuristossa samanlaista kasvua ei voi tapahtua.

Fiikukseni on reagoinut kohtuullisen hyvin myös, mutta ei yhtä selkeästi. Uutta kasvua tulee nopeammin, ja haarautuminen on runsaampaa. Jotenkin tuntuisi kuitenkin, että nämä sypressit nauttivat LED-valoista enemmän, tai ehkä reaktio on ollut vain nopeampi.

Näyttää siltä, että valonjako oli onnistunut - tosin, koska minulla ei ole vertailukohtaa, jokin toinen jako voisi hyvin olla parempikin. Jako on nyt 4*465nm, 1*630nm, 2*660nm. Yksi tai kaksi sinisempää, esim. 430nm voisi korvata 465nm- ledejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anonymous comments allowed because of public demand.