maanantai 14. joulukuuta 2009

Ledit saapuivat

Ledilamput saapuivat, itse asiassa jo perjantaina. Vähän niitä on nyt joutunut ynnäilemään. Pakollinen kuva:
Oikeasti väri ei ole noin punainen, vaan sinisempi.

Lampuissa on noin 50-60 asteen valokiila, joka vielä on keskeltä selvästi kirkkaampi. Ihan suunnitelmien mukaan en niitä saa käytettyä. Tarkoitus oli kiinnittää niitä pöydän yläpuolelle tasaisesti siten, että jokainen valaisisi ainakin puoli pöytää. Valokeila on kuitenkin niin kapea, että oikeasti kunnolla saa valaistua vain tuon alueen, jossa katto on korkeammalla.

Kiinnittelin lamppuja seinään, kaksi hyllynkannattimella vähän pöydän päälle, ja yhden kuvassa näkyvään seinälamppuun. Voi olla että jonkinlaisen räkin rakentaminen tulee vielä eteen.

Takana olevan loisteputkirungon jätin vielä paikalleen, koska kasvien katselu pelkästään tuolla valolla on yhtä kärsimystä. Minulla on likinäköä -5 diopterin verran, ja ohennetut silmälasien linssit taittavat sinistä ja punaista valoa eri tavalla, ja sen seurauksena näen kaiken vähän kahtena. Kamerallakin on vaikeuksia automaattitarkennuksessa.

Pelkällä ledivalolla on mahdoton sanoa, kuinka märkiä ruukut ovat, sillä imuhirmun/kissanhiekan värin muutos ei näy ollenkaan. Kasvien vihreät lehdet ovat aivan mustat, koska lamput eivät tuota ollenkaan vihreätä valoa.

Lyhyesti sanottuna siis - näiden on paras olla hiton paljon paremmat kuin loisteputket, jotta näiden kanssa viitsin elää. Tuon tilan olisin voinut valaista myös 4-5 loisteputkella, ja valo olisi varmasti ollut riittävä niinkin.

Käytössä on nyt 8 lamppua, ja periaatteessa ne voisivat vastata 8:aa 36W loisteputkea, joissa on kylmä valkoinen putki. Kasvun pitäisi siis olla paljon parempaa. Sähkönkulutus näillä lampuilla pitäisi olla 9W/lamppu, eli ledit 7W ja laite 2W. Sähkönkulutusta en ole mitannut. Yhteensä kulutus on samaa luokkaa kuin kahdella loisteputkella. Jahka saan tiedon siitä, miten nämä toimivat pelkästään, verrattuna aikaisempaan systeemiini, laitan varmaankin tuon yhden loisteputken myös ajastimeen. Se tarjoaa kuitenkin melko täyden spektrin, vaikkakin himmeänä, mutta ehkä kuitenkin riittävänä. Kasvit ilmeisesti tarvitsevat myös muita aallonpituuksia, kuin nuo 440 ja 660nm piikit.

Valopömpeliin näillä lampuilla ei taida olla asiaa, ainakaan nykyisiin. Ne ovat liian matalia. Isommat laatikot ovat 40cm korkeita, ja vaikka laittaisinkin lamput kannen yläpuolelle, niitä tarvitaan noin 15-20 sentin välein, jotta koko alue tulisi tasaisesti valaistua. Jokaisen kasvin pitäisi kuitenkin saada valoa ainakin kahdesta lampusta, jotta alaoksat saisivat myös valoa tasaisesti. Jos näille vartavasten haluaisi rakentaa jonkin terraariotyyppisen ratkaisun, pitäisi sen korkeus olla ainakin 60cm, ehkä enemmänkin. Neliö tai ympyrä olisi paras pohjan malli, ei pitkänomainen. Pitkänomaisessa aion kuitenkin pysyä, puiden hoito läjässä (kuten tuossa kuvassa!) ei ole hauskaa.

Lamput ovat muuten olleet päällä perjantai-illasta 15h päivässä. Kolme päivää siis. Hmm:
Aika pitkiä ja meheviä ovat nuo viimeiset neulaset. Pitäisiköhän seuraavalla kerralla tilata sinisempiä lamppuja?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anonymous comments allowed because of public demand.