tiistai 12. tammikuuta 2010

Pallosypressipäivitys


Nappasin Chameacyparis thyoideksesta latvasta pätkän pois, ja istutin sen (siis puun, en latvaa..) Selvensin oksia jonkin verran, poistin yhden oksan vasemmalta alhaalta tarkoituksella ja toisen vahingossa muovipussin kanssa sählätessäni. Tyypillistä. Oksa on tuossa kuvassa vielä paikallaan.

Istutuksen jälkeen laitoin pallosypressin (se se muuten on suomeksi) muovipussiin, ja sain aikaiseksi oudon ilmiön - neulaset jotka osuivat pussiin kuolivat. Sama tapahtui toisenkin pallossypressin kanssa. Miksi näin, en tiedä. Nyt on istutuksesta kulunut jo pari viikkoa, ja versojen kärjet kasvavat onneksi.

Ledivalot ovat nyt kaikki 10 käytössä. Olen siirrellyt sypressejä enemmän niiden alle, viileämpään alavarastoon, mutta en osaa sanoa onko kasvu niillä parempaa kuin kolmen loisteputken alla. Lämpötila on alavarastossa ollut viimeisen kuukauden 18-22 astetta, välillä käynyt kyllä 16 asteessakin.

Kaksi sypressiä vetelee viimeisiään. Molemmat olivat pussihoidossa, ja maa pääsi ruukuissa kuivumaan ilman että huomasin sitä. Pussit pisaroivat hyvin märän näköisinä, mutta maa-aines oli aivan kuivaa. Ne tuskin selviävät. Laskin sypressini, niitä on yli kymmenen, ja siitä vain kaksi kuollutta on hyvä tulos. Huolimattomuuden piikkiin voi laskea nuokin.

Muutenkin joudun tekemään kohta selväksi itselleni mitä aion tehdä sypressien kanssa. Ostamani ovat enimmäkseen bonsaimielessä aika mielenkiinnottomia. Alkaa näyttää siltä, että ne pysyvät kyllä hengissä, kasvavat ja komistuvat. Materiaalin laatu alkaa nyt mietityttää, samalla vaivalla sitä kasvattaisi puita joilla on vähän enemmän runkoakin.

Sesonki on jo ohi kaiketi. Ensi vuonna tulee hankittavaksi uusia, se on selvä, mieluummin parempia ja vähemmän. Yksi ostamistani sypresseistä osoittautui tuijaksi, ensin hajun perusteella, kun sitä käsittelin. Se on kasvanut todella hyvin. Siitä ei ehkä koskaan tule bonsaita, se on vain mitätön tikku jossa on oksia. Tuijat ovat yksiä lempipuistani, ja ensi talvena täytyy ehdottomasti testata sisäkasvatusta myös niillä, kunnollisella yksilöllä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti