Lehtien poisto

Olen muutamille fiikuksilleni tehnyt säännöllistä lehtien poistoa useiden vuosien ajan. Yleensä toimin silloin, kun kaikissa versoissa on vähintään kolme lehteä. Proseduuri on yksinkertainen, kaksi alinta lehteä poistetaan siten, että lehtihanka jää jäljelle. Toista lehteä poistettaessa on helppo samalla napsaista poikki myös itse oksa. Näin oksaan jää jäljelle kahden lehden paikalle kaksi kasvupistettä. Välillä olen jättänyt myös kolme pistettä, sillä jotkut fiikukset tuntuvat hylkäävän pienen ensimmäisen lehden tyvessä olevan silmun. Voi olla, että tämä johtuu myös siitä, että olen toiminut ennen kuin kasvi oli valmis.

Seurauksena on kasvin haaroittuminen siten, että jokaisen poistetun lehden kohdalla on nyt oksa. Tuloksena olevan oksan lehtipinta-ala on parin viikon kuluttua ehkä aika tarkkaan sama kuin edellisenkin oksan, mutta lehtiä on 2-3 kertaa enemmän. Toisin sanoen ne ovat pienempiä. Fiikuksilla tänä lehtien pienentyminen tapahtuu helposti. Joillakin puilla tämä ei toimi, tuloksena olevat lehdet kasvavat vain hitaammin mutta suunnilleen saman kokoisiksi kuin edellisetkin. Tällaisestä puusta sanotaan, että se ei juuri reagoi lehtien poistoon.

Kun tämän tekee koko kasville kerralla, kasvi suuntaa kasvunsa kaikkialle tasapuolisesti. Jos vain jonkin alaoksan käsittelee, saattaa olla että kasvi suuntaa kasvunsa entistä enemmän latvaan. Latvaoksia puolestaan voi hyvin käsitellä, kun ne tuppaavat kasvamaan liikaa, ja jättää alaoksat vielä vahvistumaan.

Tämän proseduurin voi toistaa aika useinkin, useita kertoja vuodessa (fiikuksilla). Sopiva aika on aina, kun kasvi on aktiivisessa kasvussa. Jos tämän tekee liian usein, lopputulos ei olekaan parempi, vaan kasvi kasvattaa voimakkaat uudet oksat vain osaan puuta, yleensä latvaan.

Jos kasvi menettää muuten lehtensä, esim. sisääntuonnin tai ulosviennin seurauksena, seuraus ei ole sama. Uudet lehdet kasvavat silloin versojen kärkiin.

Jos fiikukset pitää kesällä ulkona (en tiedä onko se hyvä), niille kannattaa tehdä lehtien poisto ennen siirtoa ulos. Näin ne eivät turhaan polta lehtiään, mikä on kasville suuri rasitus. Uusi kasvu on sitten jo hyvää ulkokasvua, paksu- ja pienilehtistä.

Jotta tämän voi tehdä, pitää puun olla hyvässä kasvun vaiheessa silloin kun sitä laitetaan ulos. Tämä tarkoittaa sitä, että jos puu tarvitsee ruukutusta, se pitäisi tehdä jotain 6-8 viikkoa ennen siirtoa. Jos ulos menoa suunnittelee toukokuuksi, maaliskuu on sopiva aika istuttaa puu uudelleen.

Yleinen mielipide tuntuu olevan, että puiden runko ja oksat eivät juurikaan paksune silloin, kun niiden lehtiä aletaan pienentää. Kokemukseni ei tue tätä fiikuksilla, muista en sano mitään. Asia on vähän vaivalloinen selitettävä, ja pitäisi olla kuvamateriaalia todisteeksi, mutta on vain mutua.

Luulen että se mitä fiikuksilla (ainakin F. benjamina & vars) tapahtuu, on suunnilleen sauraavaa. Kun puulle tekee totaalisen lehtien poiston, uusi kasvu tulee totaalisesti uusista kasvupisteistä. Nämä eivät käytä olemassa olevaa versoa oman logistiikkansa hoitamiseen, vaan puu kasvattaa uuden kerroksen puuainesta vanhan päälle. Tämä vaikutus ulottuu koko matkalle aina juuriin asti. Jos matkan varrella on paljon oksia, niiden vaikutus kumuloituu, ja puulle syntyy hyvä kapenema.

Seuraavasta kuvasta ehkä näkee mitä ajan takaa. Rungot paksunevat tyveä kohti selvästi enemmän kuin mihin vähäinen kasvu antaisi aihetta. Jos olisin ntanut jonkin latvaoksan kasvaa paksuksi, olisin myös saanut paksuuntumista aikaan, mutta ilman kapenemaa.

Paksuneminen on vähäisempää kuin se, joka seuraisi jos kasvi saisi kasvaa vapaasti, mutta ei mitenkään merkityksetöntä. Olen ottanut tavakseni laskea tämän kasvun olevan esim. milli per vuosi. Siis bonsaille, kasvatettuina bonsairuukussa.

Tämä voi tuntua vähäiseltä, mutta se ei ole sitä, mikäli lähdetään liikkeelle edes jonkinlaisesta rungosta. Jos tällä tavoin on tarkoitus saada aikaan pistokkaasta esim. 5 senttiä paksu bonsai, pitäisin aikataulua aika toivottomana.

Uusia suunnitelmia sisäpuille osa 6

Jonkin aikaa on tullut touhuttua uusien valolaatikoiden kanssa, ja voin tehdä pienen välitilinpäätöksen. Tässä huomioita ilman järjestystä listana.

• Pömpelistä ei kannata tehdä liian pientä. Pituus määräytyy tilan ja käytettävien loisteputkien pituuden kautta, korkeuteen ja leveyteen (syvyyteen) vaikuttaa muutama juttu.
• Korkeus kannattaa olla riittävä, kasveja on aina helppo nostaa tiilillä tai kivilla. Jos käyttää valmiita loisteputkirunkoja 20-30 senttiä korkeille kasveille, 50 senttiä on hyvä korkeus. Noin 10 senttiä menee loisteputkirungoille. Tiilen korkeus on 7 senttiä. Tämä jättää 30-senttiä korkealle puulle pari senttiä pelivaraa. Tiili kyljellään nostaa pienemmän puun vähän korkeammalle, jne. Parikymmentä senttiä korkeampi kuin korkein puu voisi olla hyvä sääntö.
  
• Leveyden on myös syytä olla riittävä. Nyt tuntuisi siltä, että alle 40 senttiä leveää ei kannata tehdä. Silloin puut saa helpommin sijoitettua hieman lomittain ja vaikka peräkkäinkin, jos ne ovat kapeita. Putket kannattaa silti laittaa aika lähelle toisiaan, jotta niiden alla olisi selkeästi paljon valoa. Reunoja kohti valon määrä laskee, mutta oheiskasveille, pistokkaille yms. tilaa on enemmän.
  
• Putket kannattaa sijoittaa sijoittaa mieluummin vähän taakse kuin eteen. Kovin edessä olevat kasvit ovat tiellä kun kasvien kanssa touhuaa.
• Korkeita kasveja on vaikea valaista yläpuolelta niin, että kasvu olisi tasaista, tai että kasvua alaoksilla olisi ollenkaan. Olen mataloittanut monia kasvejani rankalla kädellä. Kaikki muodot eivät ole yhtä helppoja, tuulenpieksemä on hyvä, koska sen halutaankin kasvavan vinoon, samoin puoliputous. Jonkinlainen nojaava on mahdollinen myös.
  
• Hyvä materiaali lienee valkoinen melamiinilevy, vaikka se onkin hirveän rumaa tavaraa. Se kuitenkin kestää vettä ja toimii hyvänä heijastimena.

Olen alkanut kehitellä ajatusta, että hankkisin jonkin hienon ja paksurunkoisen sisäpuun. Laji on vielä auki, mutta korkeus voisi olla noin 45 senttiä. Tälle rakentaisin oman laatikon siten, että ylös tulisi 2*18W loisteputket, ja molemmille sivuille 15W putket. Reunukset pitäisi siis olla myös sivuilla. Laatikon ulkomitat olisivat noin 60x70x40-50 (korkeus x leveys x syvyys). Kaikki sisäseinät olisivat valkoisia. Käsittääkseni näin voisi saada myös korkean kasvin kasvamaan tasaisemmin. Hmm, tarkemmin ajatellen minullahan olisikin yksi ehdokas tähän jo nyt. Ei kaksinen puu todellakaan, mutta hyvä koekaniini.

Pari pienempää kasvia voisi sopia samaan laatikkoon tämän kanssa:
Nyt tämä on valaistu 70W monimetallilampulla, joka on kasvista katsoen vasemmalla yläviistossa, aika tarkkaan latvan korkeudella. Tällainen nojaava sopii hyvin pistemäisellä valonlähteellä valaistavaksi, koska oikealla olevat oksat saavatkin kasvaa hitaasti. Hyvä valaistus loisteputkilla voisi olla 2*18W ylhäällä, ja 1-2*15W vasemmalla.

Suunnitelmaa, jossa 15W putket pystyssä molemmilla sivuilla (ylhäältäpäin siis):

Okei, en ryhdy graafikoksi.

Oksien tekoa

Vanhassa F. benjaminassani oli ruma mötti kohdassa, josta katkaisin rungon useampi vuotta sitten. Lehti tuossa kuvassa vähän peittää sitä, mutta näkyy se kuitenkin. Joskus 2-3 vuotta sitten tein siihen thread graft- operaation, siis porasin runkoon reiän mötin kohdalle ja pujotin siitä oksan läpi. Nyt alan olla suht-koht tyytyväinen oksaan, ja on aika miettiä jatkoa. Tässä kuva viime kesältä.
Ajatukseni tämän puun suhteen on ollut, että sillä olisi yksi selkeä alaoksa ja suunnilleen tuon mallinen ja kokoinen latvusto, jossa oksat eivät juurikaan erotu toisistaan. Tätä kutsutaan joskus nimellä 'dome', eli kupoli. Nimeä kypäräkin olen nähnyt käytettävän. Jostain syystä fiikuksia usein kasvatetaan tähän muottiin.

Aloin jo oksien kanssa päästäkin johonkin, mutta alaoksan kehitys vaati vielä latvan reipasta harventamista. Tämä on yksi suuri ero sisä- ja ulkokasvatuksen kanssa. Ulkona kaikki kasvin osat saavat yhtä paljon valoa, ja alaoksat kehittyvät helpommin. Kasvua on enemmän latvassa, mutta alaoksatkin kehittyvät omaan rauhalliseen tahtiinsa.

Keinovalolla valaistaessa valo vähenee nopeasti, kun etäisyys valonlähteestä kasvaa. Pistemäisen valonlähteen tapauksessa valon määrä vähenee noin suhteessa etäisyyden neliöön, eli kun etäisyys tuplaantuu, valon määrä tippuu neljäsosaan. Kun etäisyys kolminkertaistuu, valon määrä tippuu yhdeksäsosaan.

En ole tälle löytänyt vahvistusta netistä, mutta ilmeisesti loisteputkien kanssa tilanne ei ole näin paha. Loisteputken tapauksessa valon määrä tuntuisi vähenevän puoleen aina etäisyyden tuplaantuessa loisteputken keskivaiheilla. Päissä tilanne on jossain pistemäisen ja janan mallisen valonlähteen välimaastossa. Niin tai näin, alaoksat eivät kasva keinovalolla yhtä hyvin kuin auringonvalossa.

Luovuin ajatuksesta rakentaa tälle puulle kupoli. En oikeastaan pidä siitä, vaikka jotain ideaa tasaisessa ja säännöllisessä kasvussa onkin. Eniten minua aina sykähdyttävät puut, jotka näyttävät puilta, joissa siis on rakennetta. Oksien tulisi mieluummin erottua toisistaan, ja rungon tulisi olla näkyvissä aika ylös asti.

Ensimmäisessä kuvassa tehtynä kolme uutta oksaa. Nyt on meininki kasvattaa oksia muutama vuosi, kunnes ne ovat varmasti kunnossa, eli eivät kuole kun runkoon sisään menevän lenkuran katkaisee. Tämä tarkoittaa sitä, että latva täytyy pitää hyvin mitättömänä, muuten kasvu keskittyy sinne, ja oksien tarttuminen viivästyy. Puu on siis aika ruma koko tämän ajan. Kasvu latvassa paksuntaa myös puun yläosaa, ja tämä ei ole hyvä juttu.

Sammaleen merkitys

Olen viime vuosien aikana alkanut aktiivisesti kasvattaa sammalia bonsairuukuissa. Niistä ollaan ulkomaisilla keskustelupalstoilla montaa mieltä. Sammalia syytetään ilmankierron estämisestä bonsairuukussa, piilopaikan tarjoamisesta tuholaisille yms. Suurin osa harrastajista taitaa kuitenkin pitää sammalista ainakin esteettisistä syistä.

Olen alkanut pitää sammalta todella hyödyllisenä, erityisesti pienessä ruukussa. Tässä katajanpistokas:
Ruukussa oleva maa ei ole kohollaan keskelle, vaan sammalta on todellakin aika paljon. Kasvualustaa on ruukussa ehkä puoli desiä, ja sammalta toinen mokoma. Jos tuollainen mitätön määrä maata on suorassa auringonpaisteessa, se kuivuu muutamassa tunnissa täysin vedettömäksi. Kun ruukussa on noin paljon sammalta, se ensinnäkin sitoo itseensä vettä erittain paljon, ja toimii hyvänä vesivarastona. Se ei kokemukseni mukaan koskaan estä ilman kiertoa maa-aineksessa, vaikkakin varmasti hidastaa sitä. En yleensä pidä sammalta noin paljon, vaan ruukussa on 2-4 mätästä, jotka peittävät pinta-alasta esim. 1/3 tai puolet.

Sammal tasaa kosteutta maa-aineksessa, ja tarjoaa näin hajottajille paremmat olosuhteet. Kuorike maatuu sammaleisessa ruukussa huomattavasti nopeammin kuin avonaisessa. Kaikkein villeimmin ovat fiikukseni kasvaneet silloin, kun ne on istutettu pelkkään vähän kompostoituun kuorikkeeseen, ja sammalilla onnistuu tasaisen kosteuden ylläpito. Fiikukset kasvavat kuin hullut, kunnes kasvu tyrehtyy. Silloin on syytä katsoa mitä ruukusta löytyy - usein pinnalla olevien kuorikkeen kappaleiden alla on vain jotain pientä hitua ja juuria. Tässä vaiheessa fiikus pitää istuttaa heti, sillä juuret kuivahtavat tavattoman helposti ilman maa-ainesta, ja puun kasvu tyssää taas siihen joksikin aikaa.

Istutan fiikukseni usein syksyllä, kun tuon ne sisään, ja jos talvi menee hyvin, keväällä ruukuissa ei ole enää paljonkaan kuoriketta. Erityisesti F. benjamina kumppaneineen tuntuu nauttivan hajoavasta kuorikkeesta. F. retusa/microcarpa ei ehkä niinkään - lisäksi tuntuu siltä, että liian vähän kompostoitu kuorike on suorastaan myrkkyä sille.

Kastelen ulkokasvit aika reippaalla kädellä. Jos multa on päässyt kovin kuivaksi, se tahtoo lähteä liikkeelle, vaikka käytänkin letkun päässä hienojakoista suutinta. Sammalmätäs auttaa tässä paljon, sillä se vettyy heti ja painollaan sitoo maa-ainesta. Annan usein lannoitteen perusteellisen kastelun jälkeen tavallisella puutarhakastelukannulla ilman suutinta, jottei sitä roisku minne sattuu. Kun ruukussa on mätäs tai pari sammalta, lannoiteveden lorauttaminen niiden päälle ei sotke maa-ainesta. Sammaleet eivät näytä loukkaantuvan lannoitekylvyistä.

Ulkopuille sammalia saa kallioilta, hiekkateiltä, asfaltilta jne. Pyrin yleensä keräämään hyvin pienirakenteista sammalta, ja mahdollisimman ohuina levyinä. Tiedossani on muutama paikka, josta saa vuodesta toiseen kerättyä kauniita pieniä sammalmättäitä.

Avonaisella ja aurinkoisella paikalla kasvavat sammaleet sopivat ruukkuun paremmin kuin metsäsammaleet. Ne pysyvät usein tiiviinä kauniina mättäinä, kun taas metsäsammaleet lähtevät kasvamaan joka suuntaan, ja muodostavat sekavan maton.

Sisätiloissa tilanne on toinen. Aurinkoisen paikan sammaleet menestyvät joten kuten metallihalogeenilamppujen alla, kunhan pysyvät märkinä. Tosin ne saavat nopeasti lisää pituutta. Loisteputkien alla eivät sen sijaan menesty helposti muut kuin metsäsammaleet, jotka ovat sopeutuneet varjoon.
Kuvan sammal pääsi kuivahtamaan joku aika sitten, siitä nuo rumat valkoiset latvat. Kaunista tiivistä sammalmätästä tämä sammal ei teekään. F. b. tuntuu siitä pitävän.

Puuruukku

Selailin vanhoja kuvia, ja vuodelta 2001 löysin tämän:

Akvaariokannosta tehty ruukku siis, Dremelillä kaiverrettu. Olen odottanut tähän sopivaa istutettavaa siitä saakka. Nyt päätin sitten ottaa ruukun käyttöön, vaikkei istutettavaa olekaan. Laitoin "mullaksi" kissanhiekan, hiekan ja kuorilleen sekoitusta ja istutin muutaman natasha-pistokkaan. Kuten aiemminkin, ei noilla pistokkailla ole mitään väliä, kanto on se pääasia.

Hauska oheiskasvi

Tällainen pieni ruusukkeinen mehikasvi osui silmiin Pirilän kukkatalossa. Ruukussa oli kuusi ruusuketta, jotka irroitin toisistaan ja istuttelin uudestaan. Kuvan ruukussa kasvaa neljä yksilöä. Kasvin nimestä ei ole havaintoa. Aika scifi.

Tästä kulmasta kasvit näyttivät parhailta, mutta ruukun vinous näkyy myös siinä selvimmin.

Tämä muistuttaa minua siitä, kuinka joskus istutin anopinhampaan viisisenttisen sivuverson pieneen bonsairuukkuun, ja annoin anopille. Hän oli kovin otettu.

Sisäpuun lihottamisen hinta

Tämän olen halunnut laskea itselleni selväksi jo jonkin aikaa. Ihan omiin hyvin rajallisiin kokemuksiin perustuen haluan tietää, kuinka paljon tulee maksamaan yhden kasvin rungon paksuntaminen keinovalolla sanokaamme sentillä.

Oletetaan, että standardin kahden 36W loisteputken valaisimen alle mahtuu kasvamaan 5-10 kasvia. Oletetaan laskemisen helpottamiseksi, että kilowattitunti maksaa 10 senttiä. Jos lamput ovat päällä 16 tuntia vuorokaudessa, tekee päiväkulutus 2*36*16*10 senttiä/1000 = 11,52 senttiä/päivä. Tämä tekee 42 euroa vuodessa. Per kasvi tämä tekee siis 4-8 euroa.

Kokemukseni mukaan bonsaina kasvatettavat kasvit paksunevat noin millin vuodessa. Tämä voi tuntua vähältä, ja varmasti joku joskus kasvaa paremminkin. Pistokas voi ensimmäisenä vuonnaan paksuuntua kyllä useita millejä. Kun paksuutta alkaa puulla olla enemmän, paksuuntuminen ilmeisesti hidastuu. (Tilakysymys varmasti.)

Mutta jos tuolla millillä mennään, saadaan sentin paksuuskasvun hinnaksi 40-80 euroa. Laskelma on tosi epätarkka, mutta suuruusluokka on tuollainen.

Pitäisikö tästä vetää joku johtopäätös. Ensinnäkin oli hyvä että laskin auki sähkönkulutuksen. Ei se ole kovin suuri, halvaksi tämä harrastus tulee. Toki yhdellä kahden putken setillä ei pitkälle pötki, mutta silti.

Tuo hinta jakaantuu kymmenelle vuodelle. Sähkön hintaa suurempi asia taitaakin olla tilan ja oman ajan käyttö.

Siroliuska-aralia Shefflera arboricola

Siroliuska-araliani. Tämä on vanhimmasta päästä kasvejani, toistakymmentä vuotta minulla ollut. Pikkuhiljaa - todella hiljaa - siinä tapahtuu muutosta. Aikoinaan runko oli aivan tasapaksu tikku, nyt se on sentään vähän paksumpi alapäästä. Yleensä näille kasvatetaan ilmajuuria, minä en niistä juuri välitä. Tarkoitus on kasvattaa puulle kaksi oksaa ja latvus, ja saada siitä "puumainen". Oksat ovat jo paikallaan, mutta tuo alempi oksa ei vain suostu paksunemaan, toinen oksa sen sijaa paksunee koko ajan. Voipi olla, että jossain vaiheessa pätkäisen tältä tuon latvan pois, ja kasvatan toisen oksan jostain haarasta uuden latvan. Tulisi myös runkoon vähän elämää.

Joskus vuosia sitten tällä oli aika valmis nebari, mutta sitten sille tapahtui jotain. Arvaamattomat luonnonvoimat nimeltänsä Onni ja Amanda iskivät. Meillä oli silloin kaksi kissaa, ja ne päättivät käyttää tätä ruukkua vessanaan. Puu likimain kuoli ennen kuin huomasin asian. Se kurtistui kasaan, ja liotin sitä vedessä pari päivää, kunnes se oli taas normaalin näköinen. Kaikki juuret kuolivat. Yllättäen puu toipui tästä.

Annan tämän aina kasvattaa jonkinlaisen lehtisetin, niin että jokaisessa pienessä oksassa on 3-5 lehteä. Sitten poistan keikki lehdet, ja katkaisen oksat niin että niihin jää kaksi kasvupistettä. Vähitellen puu sitten haarautuu.

Shefflera on siitä erikoinen kasvi, että se viihtyy jopa sisällä. Se ei koskaan loukkaannu, kun sitä siirrellään sisään ja ulos, vaan pienen tauon jälkeen jatkaa tasaista kasvuaan. Ulkona se viihtyy suorassa auringossa, ainakin joitakin tunteja päivässä. Mitenkään erikoisen näköinen puuni ei ole, mutta en ole koskaan nähnyt hyvän näköistä Shefflera-bonsaita. Fukubonsain versioissa on jotain ideaa, mutta eivät nekään kovin kiinnostavilta näytä minun silmääni.

Mänty

Minulla on vain yksi mänty (jaa, on toinenkin, mutta se ei jää henkiin). En ole kovin hyvin onnistunut mäntyjen kanssa, ja olen tullut varovaiseksi. En ole kokeillutkaan tavallisella männyllä kuin kahdesti ennen tätä.

Tämä yksilö kasvoi kalliolla, ja sain sille mukaan valtavat juuret. Puu kasvoi paksussa pehmeässä sammaleessa. Keräysaika oli kesä 2007. Jonkun Helsingistä lähtevän tien varrelta kalliolta tämän löysin. Maana on karkeaa hiekkaa ja kuoriketta, muistaakseni noin 70/30 suhteessa. Juuriin en ole sen jälkeen koskenut, koska kasvu on ollut vähäistä sekä maan päällä että alla. Ensi keväänä lienee jo pakko ruukuttaa puu uudestaan.

Ensimmäisenä kesänä puu ei tehnyt kerrassaan mitään. Jotkut vanhat silmut lähtivät kasvamaan vuoden 2008 keväällä, ja kesän mittaan noiden pitkien oksien kärkiin tuli pienenpieniä silmuja. Napsin joitakin uloimpia silmuja varovaisesti pois, jotta puu innostuisi tekemään uusia silmuja lähemmäs runkoa. Tänä keväänä näin kävikin, ja napsin edelleen muutamia uloimpia silmuja pois.

Nyt syksyä kohti silmuja on muutamia kymmeniä jopa, ja osa aika isoja. Odottelen ensi kesäksi jo hieman enemmän kasvua. Hirveän hidasta tämä on. Ennen kuin tuosta tulee bonsai, jolla on järjelliset oksat, aikaa on kulunut varmasti 15 vuotta. Epäilemättä tässä välissä ehtisi kerätä monta otollisempaa yksilöä. Harjoittelen kuitenkin tällä, kunnes minusta alkaa tuntua siltä, että olen vähän enemmän sinut mäntyjen kanssa.

Muotoilua olen miettinyt sen verran, että tässä väliaikana tuota voisi kasvattaa puun tyyliin "Alpine pine". Tällä tarkoitetaan sellaista puuta, jonka oksien kärjet roikkuvat suoraan alaspäin. Taustana on puu, jonka on muotoillut jokatalvinen lumikuorma. Oksien sopii hyvin olla katkenneita ja muutkin kaunistelemattomat jäljet luonnonvoimista ovat toivottavia. Naturalistinen tyyli siis. Tästä tyylistä on asiaa mm. Herb Gustafsonin kirjassa Miniature Bonsai, ja Walter Pall on myös tehnyt tällaisia. Ja tietysti moni muukin, tämä on yksi niistä tyyleistä, joita eurooppalaiset ja pohjoisamerikkalaiset ovat kehittäneet yrityksenä löytää enemmän ilmaisun vapautta usein kaavamaiseen bonsai-estetiikkaan.

Sain herätyksen tähän tyyliin viime kesänä Gotlannissa. Siellä männyt kasvavat aivan omalla tavallaan. Muistan hyvin yhdenkin puun, jolla oli aika vähän oksia, mutta kaikki oksat ulottuivat lähes maahan asti. Aivan latvasta lähtien siis. Kasvutavaltaan oksat olivat kuin meikäläiselläkin männyllä, jossa uudet oksankärjet tulevat yleensä vähän vanhojen alle ja eteen. Puu oli ehkä 5 metriä korkea, ja latva ja muut oksat ulottuivat verhona liki maahan asti. Tuollaisen oksan kasvun on täytynyt kestää satoja vuosia.

Siitä en saanut kuvaa otettua, joten näytetäänpä toinen Gotlannin mänty, monihaarainen (blogini otsikkopalkin taustana muuten):
Aika ohkaisissakin oksissa on hieno kilpikaarna. Kaunis puu, mutta ei kyllä mitenkään liity "Alpine pine"-tyyliin :). Ja minulla on kyllä ohjelmistossa sen oppiminen, miten mänty ylipäänsä pidetään hengissä ja saadaan kasvamaan.