torstai 13. elokuuta 2009

Menevä sinilaakakataja Juniperus horizontalis

Tässä on sinilaakakataja, Juniperus horizontalis 'GLAUCA', tämän kevään hankintoja. Tästä napsin pois kaikki pitkät roikot - tämähän on ennemminkin sellainen maanpeitekasvi kuin puu. Luulisin, että tältä kasvilta puuttuu pystykasvuisuutta aiheuttava geeni, sillä se tuntuu kasvavan vailla suurempaa suunnitelmaa mihin suuntaan sattuu, erityisesti alaspäin. Leikkasin kasvua pois aika raskaalla kädellä, ja se itse päätti vielä auttaa asiaa kuivattamalla ison osan oksista. Nämä jäivät jäljelle. Juuristoon en paljon koskenut. Kasvualustana on terävän hiekan ja kompostoidun sihdatun kuorikkeen sekoitus.

Tämä on minusta jotenkin huvittavan näköinen. Sillä on selvästikin kädet, ja se muistuttaa jostakin Disneyn piirretystä. Noille käsille joutuu kyllä tekemään jotain, jos tätä aikoo bonsaina kasvattaa :). Nyt tämä on turhan menevän näköinen.

Tästä tulee mame, se menee ensi keväänä pienempään bonsairuukkuun jos se vain suvaitsee vielä olla seurassamme. Tämä vaatii reippaasti kasvua alaoksiin, ja yläosan karsimista, mutta se saa odottaa vielä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti