maanantai 31. elokuuta 2009

Uusia suunitelmia sisäpuille osa 2

Jerry Meislikin lisäksi toinen kuuluisia keinovalolla kasvattelija on Jack Wikle. Hän on kasvatellut puita jostain 60-luvulta lähtien samalla tavalla, tavallisen kaksiputkisen loisteputkivalaisimen alla. Valot ovat päällä 16 tuntia päivässä ajastimella. Hän käyttää halvimpia cool white -putkia, mitä löytää. Kasvit ovat hyvin lähellä putkia, aivan parin sentin päässä. Tulokset ovat hyviä, eivät samalla tavalla upeita kuin Jerry Meislikillä, mutta omalla tavallaan erittäin hienoja. Hän on myös pitänyt hengissä monia lajeja, joita yleensä pidetään ulkokasveina. Kannattaa googlettaa hänen kasvilistansa.

Suurin ero näiden kahden välillä on se, että Meislik kasvattaa huomattavasti isompia ja näyttävämpiä puita. Puut ovat sellaisia, että pöljäkin tajuaa, että tuo on hieno.

Nykyisten suunnitelmieni pohjalla on Wiklen tapa. Joitakin muutoksia teen:
  1. Kylmä valkoinen on varmasti ok, mutta parempiakin putkia löytyy. Esimerkiksi Philipsin Aquarelle on spektrinsä perusteella sinisellä puolella noin 4 kertaa parempi, ja punaisellakin tuottaa enemmän valoa. Kestoikä on paljon parempi, ilmeisesti päästään jopa kahden vuoden käyttöikään. Kaksiputkisessa systeemissä toinen voisi hyvin olla Aquarelle, toinen voisi sitten olla tuo kylmä valkoinen tai päivänvalo, koska Aquarellen valo on aika hirveä ja aiheuttaa olohuone- tai keittiökäytössä jonkin verran säröä ääneen, kuten hifipuolella asia tyylikkäästi ilmaistaan. (Jos putkien vertailu kiinnostaa, googleta Ivo Busko comparison! Nämä tulokset pitäisikin joskus käydä läpi.)
  2. Onkohan sen nyt ihan pakko olla 16 tuntia. Tropiikissa ei päivän pituus juuri 12 tunnista heitä, enkä ole ollenkaan varma, että tuon ajan jälkeen kasvit enää tekisivät valolla mitään.
  3. Kasvini ovat kasvaneet viimeiset 10 vuotta pöydillä, joissa on matalat laidat. Näin niitä saa kastella huolettomammin. Nyt on meininki laittaa näihin mataliin laatikoihin kiviä, joiden päälle ruukut tulevat. Kivien välit täytän sitten kissanhiekalla, ja istutan siihen sammalia, kodinonnea, mähkiä, ruohoja yms. hyvin pientä kasvillisuutta. Laatikot vuoraan allasmuovilla, ja pohjalle tulee vielä suikale juurimattoa siirtämään vettä. Ihan esteettisten syiden lisäksi haen tällä ilman kosteuden lisäämistä vähän kasvien ympärillä.
  4. Laatikon päätyseinät ovat korkeat, ja ylhäällä on ikään kuin toinen laatikko, johon lamput tulevat. Äh, kuva on osassa 1. Yritän esteettisistä syistä tehdä tästä laatikosta mahdollisimman matalan. Normaali kunnollisilla heijastimilla varustettu loisteputkirunko on noin 10 senttiä korkea, ja se on liikaa. Akvaarioliikkeistä saa loisteputkirunkoja, joista runko puuttuu, eli putki on irrallaan tekniikasta (ainakin Arcadia tekee näitä, ja ainakin hovihankkijani eli Akvaario Arena myy, varmasti muutkin). Tähän putkeen saa sitten irrallisen heijastimen, joka on erittäin hyvin suuntaava (ainakin Arcadian malli). Heijastimen kiinnikkeillä saa myös putken kiinni laatikon kanteen. Kuristinyksikkö tulee jonnekin pois näkyvistä. Loisteputket heijastimineen ottavat noin 4 senttiä tilaa, ja 5 senttiä on jo ruhtinaallisen paljon. Tässä kuvaa, jos joku ei tiedä mistä on kysymys:
Kuristin, sytytin, heijastin ja putki.

Tarvitsen kaiketi kolme systeemiä - miksiköhän näitä muuten nimittäisi? Nyt minulla on puut, muovit ja valaistus ensimmäiseen versioon. Nyt ei puutu kuin aikaa tehdä se. Huomenna illalla pääsen aloittamaan! Tältä se kuulostaa nyt (muutokset todennäköisiä): pohjapinta-ala 18*95 cm, korkeus ~30. Alhaalla ja ylhäällä 5 cm reunat. Väliin jää noin 19-20 senttiä, ja mahdollinen puun korkeus on maksimissaan tuo, mieluummin viitisen senttiä vähemmän. Tähän tulee vain yksi putki, koska leveyttä on niin vähän. Voin myöhemmin lisätä toisen, jos tarpeen.

Jatkuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anonymous comments allowed because of public demand.